Pastori Lilana Kasperin, piispa Sreyleak Touchin, pääsihteeri Wilfred Diminguen ja pastori Mimii Brownin tarinat muistuttavat minua kuulemastani lausahduksesta kesällä järjestetyssä Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n Gender Forumissa. Siellä eräs puhuja kertoi, ettei suinkaan päättänyt yhtenä päivänä alkavansa aktivistiksi vaan aktivismi-identiteetti kasvoi pitkän ajan kuluessa, kun oli tärkeää vaikuttaa yhdessä muiden yhteisön jäsenten kanssa epäkohtiin. Se oli arkista ja piti hoitaa niin kuin muutkin velvollisuudet yhteisön jäsenenä. Aktivismi oli välttämättömyys.
Lähetysseuran kumppaneiden tarinat kiinnittyvät vuosittaiseen YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin 16 Days of Activism Against Gender Based Violence -kampanjaan ja Kirkkojen maailmanneuvoston Thursdays in Black -kampanjaan. Kampanja on surullisen ajankohtainen tänäkin päivänä.
Sukupuolittunut väkivalta osoittaa, että vaikka ihmisoikeushaasteet ovat paikalliseen kontekstiin sidonnaisia, samanlaisiakin ongelmia esiintyy ympäri maailmaa. Ihmisoikeuksia haastaa ja murentaa myös globaali ihmisoikeuksien vastainen liikehdintä. Yksi liikkeen ilmenemismuodoista on anti-gender-liike, mutta hyökkäyksiä kohdistuu myös muihin ryhmiin, kuten vähemmistöihin ja maahanmuuttajiin sekä näiden ryhmien oikeuksia puolustaviin tahoihin, kuten kansalaisyhteiskuntaan.
Tyypillisiä piirteitä erilaiselle liikehdinnälle on, että ne pyrkivät luomaan uhkakuvia, herättämään huolestuneisuutta tai jopa paniikkia. Käytetty retoriikka koventaa ja raa’istaa julkista puhetta ja rapauttaa jo saavutettuja oikeuksia. Pahimmassa tapauksessa sen kautta pyritään muuttamaan olemassa olevaa ja ihmisoikeuksien perustana olevaa sopimusjärjestelmää. Ehkä eniten toistettu lausahdus ihmisoikeustyötä tekevien taholta tänä päivänä onkin, että aika kuluu enemmissä määrin oikeuksien heikennysten torppaamiseen sen sijaan, että hupenevia resursseja voitaisiin käyttää oikeuksien edistämiseen.
Yhdysvaltojen marraskuisen vaalituloksen jälkeen tammikuuta odotetaan jännittyneesti. Rauhoittamiseen pyrkivät puheenvuorot ovat toistelleet, että yhteistyöstä selvittiin aiemminkin, joten mitään ongelmia ei ole nytkään. Ihmisoikeustyötä tekevät tahot eivät näe tilannetta lähellekään yhtä ruusuisin silmin: varsin tuoreessa muistissa on, mihin työhön rahoitusleikkaukset osuivat edellisen Trumpin kauden aikana ja millaisia poliittisia päätöksiä tehtiin. Edellisen kauden aikana Yhdysvallat irtautui mm. Pariisin ilmastosopimuksesta, Maailman terveysjärjestön WHO:n rahoittamisesta sekä lopetti YK:n väestörahaston UNFPAn rahoittamisen. Päätöksillä oli erityisen suuri vaikutus globaalin etelän ihmisten elämään.
Yhdysvaltojen sisäpoliittinen kehitys mm. juuri naisten ja vähemmistöjen oikeuksien osalta ei enteile hyvää seuraavalle neljälle vuodelle. Ehkä selvitään, mutta ei naarmuitta eikä mustelmitta. Tiedossa myös on, että esimerkiksi anti-gender liikehdintää tuetaan merkittävin varoin myös Yhdysvalloista käsin.
Viime kerralla Yhdysvaltojen leikatessa rahoitusta tai vetäytyessä sopimuksista, Euroopan unioni alkoi täyttämään Yhdysvaltojen jättämää rahoitusaukkoa. Jälleen kerran EU:lta ja sen jäsenvaltioilta vaaditaan rivien tiivistämistä ihmisoikeuksien, mutta myös demokratian ja oikeusvaltion edistämiseksi EU:n sisällä ja ulkopuolella – sen ohella, että katse on vahvasti taloudessa ja turvallisuudessa. Tilaa ja tilausta tällaiselle arvopohjaiselle johtajuudelle globaalisti ainakin on.
Suomessa on keskusteltu ulko- ja turvallisuuspolitiikan – johon kehitysyhteistyökin kuuluu – arvoperustaisesta realismista. Päähuolena on ollut, että ehkä talouteen tai turvallisuuteen kytkeytyvä realismi ajaa arvojen ohi ja yli. Kun ihmisoikeustilanne näyttää heikkenemisen merkkejä ja samaan aikaan resurssit vähenevät, paradoksaalisesti ihmisoikeuksia korostavat puheenvuorot ehkä kuuluvat kovempaa kuin aiemmin – ainakin ne tuntuvat yllättäviltä talous- ja turvallisuuspuheenvuorojen joukossa.
Puheille pitää myös löytyä näyttöjä. EU:n ohessa myös Suomella on osaltaan tärkeä paikka näyttää sitoutuminen – erityisesti resurssien avulla – pitkäjänteiseen työhön ihmisoikeuksien edistämiseksi maailmantilanteessa, jossa tätä johtajuutta myös Suomelta odotetaan. Suomen tulee toimia itse aktiivisesti ja mahdollistaa jatkossakin haasteellisissa olosuhteissa ihmisoikeustyötä tekevien Lilanan, Sreyleakin, Diminguen ja Mimiin kaltaisten toimijoiden työ. Ennen kaikkea Suomen tulee myös tiukan paikan tullen osoittaa konkreettinen tuki oikeuksille – sanoa reippaasti, millainen toiminta on tuomittavaa ja korostaa, että ihmisoikeudet kuuluvat ihan kaikille.
Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuspäivää!
Teksti: Roosa Rantala, Lähetysseuran ihmisoikeusasiantuntija
