Mimosa Hedberg kertoo podcastissa tuoreesta Rakkaudesta Kathmanduun -kirjastaan sekä kehitysyhteistyön haasteista. Hedberg on työskennellyt vuodesta 2018 lähtien Nepalissa Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntijana. Haastattelijana podcastissa toimii Minna Havunen.
Monet suomalaiset ovat lähteneet Nepaliin kehitysyhteistyön perässä, kuten myös Hedberg. Nepal on pitkään ollut Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaita.
Podcastissa hän kertoo pysäyttävimmistä kokemuksistaan vuosien varrelta. Yksi näistä kokemuksista oli Sukri-naisen kohtaaminen vuonna 2018.
Kyseessä oli Hedbergin yksi ensimmäisiä Nepalin työreissuja: tuolloin hän matkasi maan itäosiin, lähelle Intian rajaa, niin sanottujen alakastisten dalitien kylään. Sukrista kertovan henkilötarinan voit lukea täältä.
Mimosa haastatteli naista tämän elämästä ja kokemasta syrjinnästä. Sukri ei ole pelkästään syrjitty sukupuolensa ja kastitaustansa takia, vaan myös siksi, että hän on vammautunut lepran seurauksena.
”Se ehkä kiteytti sen, miksi me teemme Nepalissa töitä. Kehitysyhteistyö ei ole helppoa, sillä pyritään nimenomaan näitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä auttamaan. Kyllä se haastattelu silti veti aika hiljaiseksi”, Hedberg muistelee podcastissa.
Maailman vaikeimmat haasteet
Sukri ei tiennyt omaa ikäänsä. Hänellä ei ollut syntymätodistusta tai muuta henkilödokumenttia, kuten ei ole häkellyttävän monella muullakaan maailman naisella kehittyvissä maissa, Hedberg muistuttaa. Sukri oli haastatteluhetkellä ehkä noin 45-vuotias.
Hedberg kertoo, että Sukrin kohdatessaan hänelle tuli voimaton olo, sillä haasteet Sukrin kaltaisten ihmisten elämissä ovat niin valtavia. Tottuuko kehitysyhteistyön ammattilaisena ikinä vaikeisiin ihmiskohtaloihin ja eriarvoisuuden kohtaamiseen?
”Työssäni haastattelen ja kohtaan todella paljon erilaisia ihmisiä, kuulen erilaisia ihmiskohtaloita. Kyllä siinä pitää karaista itseään. Samalla en halua kyynistyä, vaan haluan olla herkkänä näille kohtaloille. Haluan kuulla niitä ja minusta on myös tärkeää, että tarinoita jaetaan Suomeen.”
Hedberg on muistuttaa, että Suomessa asiat ovat valtavan hyvin, mutta silti pienetkin haasteet voivat tuntua välillä suurilta. Nepalissa ihmiset kamppailevat massiivisten haasteiden kanssa.
”Siksi ajattelen, että kyllä tätä työtä yhä tarvitaan. Me olemme maailman onnellisin maa, ja meillä on varaa antaa meidän hyvästämme muillekin. Kehitysyhteistyössä ongelmia ja isoja haasteita riittää, mutta meidän pitää luottaa isompaan hyvään, nähdä pienetkin muutokset kaiken pahan ja kriisin keskellä. Jos esimerkiksi Sukrin sukupolven naiset eivät pääse kouluun, niin ehkä hänen lapsensa ja lapsenlapsensa pääsevät. Tässä työssä ratkotaan maailman vaikeimpia haasteita.”
Kuukautissyrjintää vuoristossa
Kuukautissyrjintä, niin sanottu chaupadiperinne, jossa naisten ja tyttöjen täytyy eristäytyä kuukautistensa ajaksi, elää yhä nimenomaan Nepalin länsiosissa. Surullisesta ilmiöstä voit lukea lisää tästä reportaasista.
”Kehitysyhteistyössä ei pyritä muuttamaan paikallista kulttuuria. Mutta on tärkeää, että perinteet, jotka ovat vaikkapa terveydelle haitallisia, niin niitä pyritään muokkaamaan turvallisiksi”, Hedberg avaa podcastissa.
Työssä avainasemassa ovat nepalilaiset itse. Hedberg kertoo, kuinka nepalilaiset järjestöt ja järjestötyöntekijät ovat tehneet hartiavoimin työtä kylissä haitallisista perinteistä luopumiseksi. Hän muistelee, kuinka ihanaa oli tavata ja kuulla naisia, jotka olivat luopuneet sitkeästä perinteestä.
”He kertoivat, että eivät enää omia tyttäriään kuukautisvajoihin pistä – nyt tämä perinne muuttuu.”
Podcastissa esitellään myös lapsena naitetun 15-vuotiaan Nirmalan sekä samanikäisenä orjatyötä vastaavaan siirtotyöhön lähteneen Krishnan tarina.
Mutta mitä Hedberg vastaa niille ihmisille, jotka ajattelevat, että kehitysyhteistyö ei tuota tulosta tai rahat eivät mene perille?
”Olen nähnyt Nepalissa työssäni aidosti kehitysyhteistyön tulokset. Viidessä vuodessa olen päässyt aika montaa nepalilaista, yhteisöä, naistenryhmää ja vertaistukiryhmää kuulemaan, niin kyllä siitä alkaa piirtyä jo iso kuva, että kyllä tällä työllä on vaikutusta.”
”Autetaan ihmisiä auttamaan itseään”
Hedberg muistuttaa, että kehitysyhteistyöllä ei saada asioista valmista. Silti se voi olla keskeinen sysäys monen syrjityn elämässä oman voimaantumisen tiellä – ja hienointa on nähdä, kun aiemmin sorretut yhteisöt uskaltavat itse marssia esimerkiksi kunnan toimistoon vaatimaan kunnon tietä kylään.
Hedberg myös painottaa tiivistä yhteistyötä valtion ja paikallishallinnon kanssa: ”Ne ovat parhaita onnistumisia, kun esimerkiksi kunnat näkevät järjestöjen työn tarpeen ja sitoutuvat ottamaan näitä teemoja omalle vastuulleen.”
Podcastissa Hedberg kiteyttää kehitysyhteistyön ydintarkoituksen: kyseessä on pitkäjänteisestä työstä, jossa autetaan ihmisiä auttamaan itse itseään: ”Että heidän omat taitonsa karttuisivat niin, että he pystyisivät viljelemään monipuolisemmin, että ruokaa riittää paremmin ja että he pystyisivät ajamaan itse omia oikeuksiaan.”
Tavoite on, että lopulta kehitysyhteistyötä ei enää tarvittaisi.
”Ajattelen, että minun ja muiden kehitysyhteistyön tekijöiden työ on tehdä itsemme hyödyttömiksi. Tätä työtä tekevät paikalliset itse, siihen vain tarvitaan yhä Suomea ja suomalaisten tukea – tämä työ on nimenomaan yhteistyötä. Se on se hieno juttu.”
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
