Ulkoministeriö julkaisi viikko sitten kaksi tutkimusta, joissa tarkastellaan EU-tasolla valmistellun yritysvastuudirektiivin vaikutuksia kehittyviin maihin ja niiden yrityksiin ja kaupankäyntiin. Tutkimukset tarjoavat paitsi ratkaisuehdotuksia haitallisten vaikutusten minimoimiseksi, myös ehdotuksia vähiten kehittyneiden maiden tukemiseksi.
Hankenin ja Vaasan yliopiston vetämien tutkimusten takana oli laaja kansainvälinen joukko vastuullisuuskysymysten huippututkijoita. Direktiivin vaikutuksia lähestyttiin muun muassa tutkimalla tulevan lainsäädännön valmistelumateriaaleja, oikeudellisen analyysin kautta sekä pureutumalla konkreettisiin tapausanalyyseihin Tansaniassa ja Etiopiassa kahvi- ja vaateteollisuuden sektoreilla.
Myönteisiä vaikutuksia virallisella sektorilla – kehitettävää epävirallisen sektorin kannalta
Tutkimuksien tuloksia käsiteltiin julkaisutilaisuudessa viime viikolla. EU:ssa käsittelyssä oleva direktiivi tarjosi joukon yllätyksiä sekä tutkijaryhmille että direktiivin ja sen valmistelumateriaalin ja -prosessin tunteneelle kuulijajoukolle. Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että direktiivin potentiaali vähiten kehittyneiden maiden näkökulmasta voi toteutua erityisesti virallisella sektorilla, jossa rakenteet työsopimuksineen ja -aikoineen ovat kunnossa. Direktiivi jättää kuitenkin toivomisen varaa epävirallisen sektorin osalta, jossa toimii yli puolet maailman työvoimasta ja 90 % mikro- ja pienyrityksistä ja joka kattaa laajan kirjon erilaisia tilanteita ja ilmiöitä.
Hankenin tutkijaryhmän näkemyksen mukaan uusi lainsäädäntö voi viitoittaa tietä säällisen työn lisääntymiseen epävirallisellakin sektorilla, mutta tämä vaatii merkittäviä resursseja muun muassa vastuullisuusvaatimusten osaamisen tukemisessa. Suomeen aktiivisesti yritysvastuulakia kampanjoinut ja sittemmin vaikuttamista EU-tasolla jatkanut Finnwatch katsoo, että monet epäformaalin talouden piirissä ja heikossa asemassa olevat työntekijät hyötyisivät siitä, että he pääsisivät formaalin talouden piiriin.
”Sääntely, joka velvoittaa yritykset huolehtimaan ihmisoikeuksista niiden koko arvoketjussa, voi tukea myös tällaista kehityssuuntaa. Toki on totta, että tulevan direktiivin sisällöllä ja artiklojen sanamuodoilla on väliä, jotta tavoitteisiin päästäisiin”, sanoo tutkija Anu Kultalahti Finnwatchilta. Hän viittaa myös kansainvälisen Fairtrade-liikkeen ja kansallisten Reilun kaupan järjestöjen suosituksiin koskien pienviljelijöiden ja käsityöläisten asemaa kansainvälisissä arvoketjuissa.
Vaasan yliopiston tutkijaryhmä peräänkuulutti myös suoraviivaisempaa sääntelyä korruption estämiseksi ja kitkemiseksi. Ehkä harmillisin johtopäätös nousee esiin Hankenin tiimin tutkimuksesta, jonka mukaan direktiiviluonnos ei tarjoa varsinaista ratkaisua yritysten taipumukseen siirtää vastuuta ihmisoikeuksien ja ympäristökysymysten osalta eteenpäin tuotantoketjussa, vaikkakin tämä ongelma noteerataan. Kun vastuut kasautuvat ketjun alkulähteille ja kun näitä vastuita velvoitetaan ulkopuolelta EU:n taholta, voi kehittyvien maiden ratkaisu olla, että EU-markkinoilta siirrytään vähemmän regulaatiota velvoittaville markkinoille. Ihmisoikeuksien ja ympäristön näkökulmasta tämä olisi melkoinen takaisku.
“Monet raporttien suosituksista ovat sellaisia, joita kansalaisjärjestötkin ovat vaatineet korjattavaksi direktiivissä. Elinkeinoelämän vastalobbaus direktiiviä kohtaan on ollut voimakasta alusta alkaen, ja siksi jo komission alkuperäinen esitys oli monelta osin heikko. Se esimerkiksi nojaa pitkälti sopimusehtojen vyöryttämiseen ja auditointeihin, jotka ovat jo nyt laajalti yritysten käytössä ja jotka ovat sellaisinaan osoittautuneet riittämättömiksi keinoiksi ehkäistä ihmisoikeusloukkauksia ja ympäristöhaittoja globaaleissa arvoketjuissa”, Kultalahti sanoo.
”Kunnianhimoisessa direktiivissä tunnistettaisiin, että vaikutusten kohteena olevien sidosryhmien kuuleminen on aina oleellinen osa asianmukaista huolellisuutta ja että asianmukainen huolellisuus on jatkuva prosessi, joka kattaa myös sellaiset tilanteet, joissa yritys päättää vetäytyä tietystä toiminnasta tai liikesuhteesta. Lisäksi siinä muun muassa sovittaisiin todistustaakan reilusta jakautumisesta ja järjestöjen kanneoikeudesta.”,
Vielä ehtii vaikuttaa
Tutkija Kultalahden mukaan direktiivin yksityiskohtiin on vielä mahdollista vaikuttaa.
”Euroopan parlamentin kannasta komission esitykseen käydään parhaillaan tiukkaa vääntöä, ja vasta kun parlamentin kanta on valmis, alkaa EU-lainsäädäntöprosessin viimeinen vaihe, kolmikantaneuvottelut. Juuri nyt on erinomainen aika pyrkiä vaikuttamaan parlamentin kantaan esimerkiksi kontaktoimalla suomalaismeppejä.”
Lainsäädäntöprosessin viimeisen vaiheen trilogineuvotteluista eli neuvoston, parlamentin ja komission neuvotteluista – jotka aloitetaan todennäköisesti ensi syksynä ellei viivästyksiä tule – povataan hankalia, koska avoimia kysymyksiä muun muassa vaikutusten osalta on runsaasti. Neuvotteluiden avoimuuden puute vaikeuttaa osallistumista ja vaikuttamista ilman hyvää suhdeverkostoa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että julkaistut tutkimukset tuovat ennalta näkyväksi mahdollisia haasteita direktiivin vaikutusten suhteen ja kuinka niihin voi vastata. Ne tarjoavat tutkittua tietoa, johon myös kehittyvien maiden lobbarit voivat nojata – olettaen, että heillä on pääsy tutkimuksiin, suhteita Brysselin päättäviin pöytiin ja heitä kuullaan.
Kehittyvissä maissa toimivilla kansalaisjärjestöillä on merkittävää kontekstiosaamista ja tietoa epävirallisen sektorin toiminnasta sekä näkemystä, millaista tukea kaivataan markkinoiden saamiseksi mukaan kansainvälisen kaupan toimitusketjuihin vastuullisella tavalla. Hankenin tutkimuksessa kannustettiinkin kouluttamaan myös kansalaisjärjestöjä direktiivin velvoitteista sekä tukemaan heidän mahdollisuuksiaan jatkaa seurantaa siitä, kuinka ihmisoikeudet toteutuvat ja ympäristöä suojellaan. Kuten julkaisutilaisuudessa moneen kertaan todettiin, teknisen tuen antaminen vaatii merkittäviä resursseja, joten yhteistyön mahdollisuuksia ei kannata hukata tässäkään prosessissa.
On myös hyvä pitää mielessä, miksi sääntelyä ylipäätään valmistellaan: vapaaehtoiset vastuullisuusponnistukset ovat olleet riittämättömiä turvaamaan ihmisoikeuksien toteutumista tai estämään ympäristölle haitallista toimintaa. Lainsäädäntöä tarvitaan. On kaikkien etu, että ihmisoikeudet toteutuvat ja ympäristöä suojellaan, sillä tämä tukee osaltaan vakaata ja ennakoitavaa yhteiskunnallista kehitystä hyvinvoinnin kasvun myötä. Sellaisessa toimintaympäristössä on myös yritysten helpompi toimia.
Teksti: Roosa Rantala, Lähetysseuran asiantuntija, ihmisoikeudet ja vaikuttamistyö
