Ilmastorahoitusta kanavoivien tahojen toimintatavoissa ja toiminnan läpinäkyvyydessä on suuria eroja, ilmenee Suomen Lähetysseuran tänään julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimus selvitti Suomen ilmastorahoituksen vastuullisuutta vertailemalla sen keskeisiä toimijoita, kuten pankkeja, rahoituslaitoksia ja tutkimusinstituutioita, ja tarkastelemalla, miten ne täyttävät vastuullisen toiminnan kriteerit. Tutkimus tuo esiin myös kehitettävää ilmastorahoituksen kansallisessa ohjauksessa, sillä Suomi ei ole määritellyt täsmällisesti, millaisia tavoitteita ilmastorahoituksella havitellaan.
Pariisin sopimuksessa vahvistettiin rikkaita teollisuusmaita koskeva velvoite mobilisoida vuoteen 2020 mennessä yhteensä 100 miljardia dollaria ilmastotoimiin köyhissä maissa ja ilmastonmuutokselle alttiissa saarivaltioissa. Erityisesti kehittyvät maat ovat kohdistaneet suuria odotuksia kansainväliselle ilmastorahoitukselle. Ilmastorahoituksella tuetaan maailman köyhimpiä puhtaaseen energiaan siirtymisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
Rahoitusta kanavoi kirjava joukko kansallisia ja kansainvälisiä pankkeja, rahoituslaitoksia, kansalaisjärjestöjä ja monia muita toimijoita. Huolimatta ilmastorahoituksen tärkeistä päämääristä tällä YK-perustaisella järjestelmällä ei ole selkeitä tavoitteita juuri muun kuin rahoituksen määrän suhteen – ja jopa sen raportointi on epäjohdonmukaista. Siksi on epäselvää, kanavoidaanko rahoitusta vastuullisesti, koska keinoja vaikutusten systemaattiselle seurannalle ei ole. Suomen ilmastorahoitus on vuosina 2016– 2018 vaihdellut 43–119 miljoonan euron välillä.
Tutkimuksen mukaan osa ilmastorahoitustoimijoista, kuten YK:n Green Climate Fund, menestyy melkein jokaisella selvityksen kriteerillä tarkasteltuna, mutta esimerkiksi Suomi IFC -rahastolla on julkisesti saatavien tietojen valossa paljon kehitettävää. Läpinäkyvyydessä pankit ja rahastot menestyvät tutkimusperustaisia instituutioita paremmin. Toisaalta kehitysrahoituslaitos Finnfundin huomattava panostus sopeutumiseen haastaa yleistä käsitystä, jonka mukaan markkinaehtoisia kohteita sopeutumisrahoitukselle olisi vaikeaa löytää. Vain harvat toimijat pystyivät antamaan lukuja sille, miten paljon annettu rahoitus vivuttaa uutta rahoitusta, vaikka vivutus on merkittävä argumentti pankkien ja rahoituslaitosten keskeiselle roolille ilmastorahoituksessa.
– Selvitys ei halua nostaa tikun nokkaan yksittäisiä toimijoita vaan osoittaa, että ilmastorahoituksen kanavoijien valinnalla on suuri merkitys sille, mitä rahoituksella halutaan saavuttaa. Eri pankkien, rahoituslaitosten tai tutkimusinstituutioiden tavoitteet ja toimintamallit eroavat huomattavasti toisistaan, sanoo selvityksen toinen tekijä, Lähetysseuran asiantuntija FT Niko Humalisto.
Selvityksen mukaan vastuullisuuden arvioinnin haasteena on poliittisen ohjauksen puute. YK:n ilmastopolitiikalla, rahoitusta kanavoivilla toimijoilla ja Suomen kehitysyhteistyöllä on omat tavoitteensa ja toimintamallinsa. Vastuullisuuden osoittaminen tarvitsee selkeästi asetettuja laadullisia tavoitteita, mikä korostaa kansallisvaltioiden ohjauksen merkitystä.
– Suomi on suhteessa kokoonsa iso ilmastorahoittaja. Yksi ilmastorahoituksen määrällisiä ja laadullisia päämääriä jämäköittävä ratkaisu voisi olla hallituskausia ylittävien rahoitustavoitteiden kirjaaminen ilmastolakiin, Humalisto sanoo.
Selvityksessä tarkasteltiin Suomen ilmastorahoituksen keskeisempiä vastaanottajia: Suomi IFC, International Development Association, African Development Fund, Global Environmental Facility, Forest and Farm Facility, International Center for Research in Agroforestry, Finnfund, Green Climate Fund ja Finnpartnership. Selvitys julkaistiin Versus-verkkojulkaisussa 3.6.2020. Niko Humaliston lisäksi selvityksen kirjoittajana on Eva Miras, joka viimeistelee maisterin tutkintoaan Helsingin yliopiston European and Nordic Studies -ohjelmassa. Vertailun vastuullisuuskriteerit, kuten markkinaperustaisen ja lahjaperustaisen rahoituksen suhde, rahoituksen läpinäkyvyys sekä kohdentuminen köyhiin valtioihin perustuvat YK:n ilmastosopimusten perustaan ja parhaisiin kansainvälisiin käytäntöihin.
Lue selvitys täältä.
