Tuottaja Erkka Korhonen sai jouluna 2003 lahjaksi omatekoisen joululaululevyn. Sillä oli mukana kaksi amerikkalaisen Trans-Siberian Orchestran kappaletta, joissa oli yhdistetty raskasta rockia ja joululauluja. Hänelle tuli mieleen, että suomalaisessa joululauluperinteessä on upeita kappaleita, jotka voisivat toimia samantyyppisellä käsittelyllä. Ja loppu alkaakin olla jo historiaa. Järjestyksessään yhdeksäs Raskasta Joulua -kiertue saapui perjantai-iltana Helsinkiin.
Kulttuuritalolla nähtiin mahtipontinen kaksituntinen show. Ensimmäinen konsertti myytiin ennakkoon nopeasti loppuun, joten hevimiehet päättivät hemmotella helsinkiläisiä oikein kahden konsertin voimin. Yhteistyö Kauneimpien Joululaulujen kanssa näkyi muun muassa niin, että iskuryhmä Lähetysseuran Jakaranda-kuorosta piipahti lavalla hevimiesten kanssa. Erkka Korhonen kertoo, että metallimiesten yhteistyöstä Lähetysseuran kanssa on tullut vain hyvää palautetta.
Harrasta tunnelmaa ja kitaranrevitystä
”Laulaa kuoro enkelten” kaikuu laulu, mutta lavalla oleva miesjoukko ei kyllä ensimmäiseksi tuo mieleen enkeleitä. Ja perinteisten joululaulujen rauhaa julistavat sanat tuntuvat olevan hieman ristiriidassa laulujen esitystavan ja sovitusten kanssa. Mutta yleisö on tullut kuuntelemaan raskaita joululauluja ja niitä se totisesti sai.
Jos ei ole itse ollut Raskasta Joulua -konsertissa, on ehkä vaikea kuvitella Sylvian joululaulua raivoisan kitararevityksen kera. Tai että Petteri Punakuono voi olla niin hillitön – hevimusiikin, jazz-vivahteiden ja ties minkä sekoitus. Volyymia riitti muissakin lauluissa. Yleisö viihtyi ja palkitsi esitykset raikuvin aplodein. Hauskaa näytti olevan artisteillakin.
– Tämä projekti osoittaa sen, kuinka hienoja ja monipuolisia sävellyksiä monet joululaulut ovat. Ne taipuvat erittäin luontevasti raskaaksi rokiksi menettämättä syvintä olemustaan, Erkka Korhonen sanookin.
Yleisö oli tullut kuuntelemaan nimenomaan metallimusiikkia, mutta ei heillä näyttänyt olevan mitään joululaulujakaan vastaan. Kun Marco Hietala pyysi yleisöä laulamaan Varpunen jouluaamuna -kappaletta niin, että katto tärisee, yleisö lauloikin komeasti ja ulkomuistista.
Oli helppo uskoa, että monille Raskasta Joulua on samanlainen ja yhtä tärkeä perinne kuin jollekin toiselle osallistuminen kirkossa pidettävään Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen.
Videollekin tehty Pekka Simojoen Tulkoon joulu -laulu toi lavalle kaikki solistit yhtä aikaa ja näytti liikuttavan miehiä itseäänkin. Konsertin lopetti hartaasti Jarkko Ahola Ave Mariallaan.
Konsertissa ei ollut juurikaan välispiikkejä, mutta sen hevimiehet kertoivat selvästi, että he tekevät yhteistyötä Lähetysseuran kanssa kehitysmaiden vammaisten lasten hyväksi. Keräyslippaat Kulttuuritalon aulassa täyttyivätkin kiitettävästi.
Teksti ja kuvat Kirsi Elo