Luterilaisen kirkon isoäidit Zimbabwessa tarttuivat toimeen, kun huomasivat yhteisössään lapsia, jotka ovat jääneet ilman vanhempien huolenpitoa. Suomen Lähetysseura on tukenut isoäitien työtä. Toivo pilkahtelee nyt jo monen lapsen ja nuoren silmissä. Kauneimmat Joululaulu soivat tänä vuonna lasten hyväksi.
Rouva Dziva, eläkkeelle jäänyt opettaja ja Gwain alueen päällikön vaimo, huomasi aikoinaan, että yhteisössä on lapsia, joilla ei ole huolehtivia aikuisia, ei rahaa koulumaksuihin ja ruokahuolto rempallaan. Rouva Dziva ja hänen ystävänsä löivät viisaat päänsä yhteen. He alkoivat tunnistaa näitä lapsia keskuudestaan ja huolehtia heistä. Lasten määrä on vuosien kuluessa kasvanut.
Vanhemmat eivät enää niin usein kuole aidsiin, sillä tietoisuus sairaudesta on lisääntynyt ja lääkkeet parantuneet ja yleistyneet, mutta muita syitä lasten yksin jäämiseen on tullut tilalle. Zimbabwen kurja taloustilanne pakottaa vanhemmat etsimään toimeentuloa joskus epätoivoisinkin keinoin.
Työtä lähdetään etsimään naapurimaihin, Etelä-Afrikkaan tai Botswanaan. Lapset jätetään isovanhempien hoiviin. Ajatuksena on palata hakemaan lapset, kun elämä tasaantuu – tai ainakin lähettää rahaa kotiin. Harvoin se onnistuu. Isoäidit kantavat vastuun lasten selviämisestä joskus vuosiakin, kun vanhempien kujanjuoksu paremman toimeentulon perässä pitkittyy.
Isoäitien usko ja luottamus Jumalan johdatukseen on vaikuttavaa. He ovat ruotsalaisen lähetyksen hedelmänä syntyneen luterilaisen kirkon aktiiveja. He elävät niin kuin saarnaavat. He huolehtivat lapsista ja ovat ylpeitä siitä, että lasten terveystilanne on hyvä ja henkilökohtaiseen hygieniaan sekä kotien siisteyteen on saatu parannusta.
Käytännön taitojakin opetellaan
Isoäidit huolehtivat noin 400 orvosta tai muuten haavoittuvassa asemassa olevasta lapsesta. Isoäitiryhmiä on kaksitoista, kunkin vastuulla 18–40 lasta. Huolenpito pitää sisällään fyysisten tarpeiden tyydytyksen lisäksi psyko-sosiaalinen tuen ja eväitä hengelliseen kasvuun.
Lapset saavat koulutarvikepaketin, apua koulumaksujen maksamiseen sekä isoäitien ompeleman koulupuvun. Ompelutalkoissa isommat lapset ovat mukana oppimassa. Isoäidit opettavat myös neulomista ja muita kädentaitoja sekä puutarhanhoitoa. Valmiit tuotteet, kuten sisal-kuidusta ommellut kynnysmatot, otetaan omaan käyttöön tai myydään.
Lapsia opastetaan huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniasta, ja yhdessä opetellaan keittotaitoja. Kuivuuden vuoksi viime vuosina on tarvittu myös ruoka-apua. Lapsia on alettu neuvoa myös virallisten dokumenttien, kuten vanhempien kuolintodistusten, hankkimisessa sekä yhteiskunnan tukien, muun muassa koulumaksujen anomisessa.
Isoisät opettavat metalli- ja puutöitä. Lapset ovat muun muassa hitsanneet kolmijalkaisia tukia, joiden varaan kattila voidaan tasapainottaa nuotiolla. Palavien puiden varassa keikkuvat kattilat kaatuilevat helposti.
Yksi isoisä, herra Chikuni, opettaa vanhemmille pojille metallitöiden perusteita. Hänen haaveensa on, että taidoille on käyttöä koulun jälkeen: pojat voivat lähteä opiskelemaan lisää ja saada muodollisen pätevyyden näissä kädentaidoissa. Jos he jäävät kylään, he voivat hyödyntää taitojaan elättämällä itsensä tilaustöillä.
Viranomaiset kiittävät
Gwain alueella lastensuojeluasioista vastaava viranomainen Robson Bulabula Shumba on isoäitien kontakti paikallishallintoon. Hänen mukaansa hanke on tuonut alueelle paljon positiivista: isoäidit ovat järjestäytyneet ja suunnittelevat kehittämistoimia yhdessä ja järjestelmällisesti. Isoäideiltä Bulabulakin on oppinut, että ”jokainen lapsi on meidän lapsemme”.
Hiv/aids on rikkonut paljon tässäkin yhteisössä. Sukupolvien luonnollinen kierto on vääristynyt. Bulabula on huolissaan myös lasten haavoittuvaisuudesta ja hyväksikäytöstä, jota helposti esiintyy, kun lapset ovat epätoivoisia ja nälkäisiä. Jos ruokahuolto on varmemmalla pohjalla, ei harkitsemattomiin tekoihin tarvitse ryhtyä.
Herra Bulabula puhuu useaan otteeseen siitä, että rakkaus ja kodin huolenpito ovat kaiken lähtökohta. Suomalaisittain tässä ei ole mitään uutta, mutta näissä ympyröissä kannanotto on aika radikaali.
Teksti Saara Kalaluka, kuvat Elina Salminen
Kauneimmat Joulaulut soivat unohdetuille lapsille. Osallistu keräykseen!
