1. Monarkian kunnioitus on vahvasti läsnä arjessa
Jos kävelet kello kahdeksalta aamulla tai kuudelta illalla Thaimaassa julkisella paikalla, kuulet käskevän vihellyksen. Ihmiset jähmettyvät niille sijoilleen, ja musiikki alkaa soida kovaäänisistä. Ei, et ole sattunut keskelle flash mobia, vaan kyseessä on jokapäiväinen kunnianosoitus Thaimaan kuninkaalle. Pariminuuttisen kansallissävelmän ajan on kiellettyä liikkua.
Sattuipa niin nolosti, että ensimmäisinä viikkoinani olin aamulenkillä läheisessä puistossa. Juoksin kuulokkeet korvilla musiikin tahdittamana, kunnes jossain vaiheessa havahduin ihmisten pysähtyneen. Muutaman sekunnin painelin eteenpäin ihmetellen, että kylläpä moni päätti pitää tauon samalla hetkellä. Sitten tajusin nostaa kuulokkeet korviltani, ja kansallislauluhan se siellä raikasi. Kyllä farangia (paikallinen nimitys länsimaalaisesta) hävetti. Mutta sainpahan tämän jälkeen motivaatiota juosta mahdollisimman nopeasti noloa tilannetta karkuun.
Toinen mielenkiintoinen tilanne sattui elokuvateatterissa, kun ennen näytöstä valkokankaalle heijastettiin kunnianosoitusvideo kuninkaasta. Jälkikäteen selvitin, että video näytetään ennen jokaista elokuvaa, ja sen aikana yleisön tulee seistä. Näytöksessä, jossa olin, vain osa näytti seisovan.
Viime aikoina onkin uutisoitu yhä useamman ihmisen jäävän istumaan. Tämä lienee hiljaista protestia Thaimaan hallituksen, monarkian ja perustuslain uudistamiseksi. Thaimaan hallitus muistutti viime marraskuussa, että monarkian kunnianloukkauksesta voi seurata jopa 15 vuotta vankeutta.
2. Kaupunkisuunnittelu haastaa liikkumista
Bangkokin katukuvassa pistää räikeästi silmään, ettei esteettömyyttä oikein tunneta. Jalkakäytävät ovat haastavia jopa ilman liikunta- ja näkörajoitteita. Kynnyksiä, irtolaattoja, uhkaavasti heiluvia kaivon kansia, puu keskellä kävelytietä – en käsitä miten paikalliset voivat kävellä katse kännykässä. Itse joudun harjoittamaan tietoista läsnäoloa jatkuvasti liikenteessä ollessani jottei kävisi hassusti.
Eivätkä ne jalkakäytävät edes ole mikään itsestäänselvyys – pikemminkin poikkeus. Kevyen liikenteen väyliä näkee vain pääkaduilla, ja suurimmaksi osaksi saa kävellä tien viertä pitkin, mikä on vaarallista varsinkin pimeällä. Onneksi Suomesta lähti mukaan heijastin. Täällä tuota halpaa henkivakuutusta ei tunneta.
Bangkokissa on myös valtavasti päättyviä katuja. Kun ajattelet oikaisevasi jotakin reittiä, voit olla varma, että päädyt umpikujaan. Kartalla 200 metrin päässä oleva kohde saattaakin vaatia 1,5 kilometrin kunniakierroksen, jotta pääset kohteeseen. Karttapalvelu onkin korvaamaton apu liikenteessä.
Vaikka tätä kaupunkia ei ole suunniteltu kävelyyn, on ollut ilahduttavaa huomata, miten ystävällisesti autoilijat ja mopoilijat antavat tietä. Tähän on kaiketi totuttu, sillä liikennevaloja on vähän. Tiesitkö muuten, että Thaimaassa ei heilauteta kättä kiitoksen eleenä vaan tehdään pieni kunnioittava kumarrus?
3. Koronaturvallisuus otetaan vakavasti
Jo lentokentälle laskeuduttuani huomasin, että tässä maassa ei koronaturvallisuustoimissa säästellä. Turvatarkastukseen jonotettiin pienissä ryhmissä turvavälein, ja kaikki vaadittavat asiakirjat käytiin tarkkaan lävitse. Lentokentältä oli järjestetty suora kuljetus karanteenihotellille, jossa maahantulijat vielä testattiin ennen vapauteen päästämistä.
Thaimaassa vallitsee maskipakko sekä sisällä että ulkona. Ilman maskia rapsahtaa hyvinkin tuntuvat sakot. En ole nähnyt katukuvassa juuri kenenkään rikkovan tätä määräystä. Se on vedetty jopa niin äärimmilleen, että yksin mopoilevat ja autoilevat käyttävät maskeja. Thaimaassa ei myöskään pääse mihinkään yleisiin tiloihin ilman lämpötilan mittausta. Lisäksi monet paikat ja palvelut edellyttävät rokotustodistusta ja/tai pikatestin suorittamista.
Toisinaan rajoitukset herättävät turhautumista. Esimerkiksi asuinrakennuksessani saa olla vain yksi henkilö kerrallaan hississä. Ja nyt puhutaan 32-kerroksisesta kerrostalosta, jossa on neljä hissiä. Jonottelulta ei siis voi välttyä. Huvittavinta tässä on se, että samat ihmiset ovat kuitenkin esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa hyvinkin ahtaissa tiloissa keskenään.
Kaiken kaikkiaan kokemukseni kuitenkin on, että erityisjärjestelyt ovat täällä todella hyvin organisoituja ja ihmiset ovat sopeutuneet rajoituksiin kyseenalaistamatta niitä sen suuremmin. Se on varmasti aikaansaannosta yhteiskuntamallista, jossa auktoriteettia kunnioitetaan ja huomio on yksilön sijaan koko yhteisössä. Samalla se on osoitus siitä, että yhteisvastuullisesti toimimalla Thaimaassa arki on voinut jatkua hyvinkin normaalisti.
4. Byrokratian rattaat pyörivät hitaasti ja niissä on paljon liikkuvia osia
Tämä kohta ei tullut niinkään yllätyksenä, koska virastoasiointi alkoi jo Suomen päässä. Kesti itse asiassa lähes puoli vuotta ennen kuin sain viisumin ja pääsin lähtemään matkaan. Onneksi työt onnistuivat siihen saakka etänä Suomesta käsin.
Maahan saapuessa pääsin heti kättelyssä asioimaan maahanmuuttovirastossa. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Ensin jonotettiin sisään, sitten jonotettiin vuoronumeroa, jolla jonotettiin varsinaista vuoronumeroa, jolla jonotettiin itse asian hoitoa. Tiskien takaa ei myöskään herunut thaimaalaisia hymyjä. En olisi selvinnyt rumbasta ilman meidän thaimaalaista sihteeriämme Cherryä, joka johdatti minua paikasta toiseen ja huolehti, että esillä oli kulloinkin oikeat dokumentit.
Paikallinen erikoisuus on myös, että Thaimaassa ulkomaalaisten tulee raportoida itsestään 90 päivän välein. Vaati valtavaa salapoliisityötä, jotta raportointipaikka löytyi. Google ei nimittäin ole Thaimaassa ystävä, ja edes virallisten tahojen sivustoilta tieto on vaikeasti saatavilla. Jälleen kerran Cherry oli tukenani ja lähti mukaan keskellä-ei-mitään sijaitsevaan virastoon 30 kilometrin päähän kaupungista. Täällä asiointi hoitui hyvinkin nopeasti, ja ilmeisesti jatkossa raportoinnin voi hoitaa sähköisesti – tosin takuita sovelluksen toimivuudesta ei ole.
Teksti ja kuvat: Anna Peltonen
Kirjoittaja työskentelee Etelä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan työalueen viestinnän asiantuntijana.
