Teologian tohtori Laura Kallatsalla alkoi tänä syksynä poikkeuksellinen työvuosi, kun hän lähti Hongkongin luterilaiselle teologiselle opetustehtäviin ensimmäiset kuukaudet ovat hänelle opettaneet?
Kuuntele Kirkko maailmalla -ohjelma, tai lue tiivistelmä jaksosta alta.
Mikä on Felm Theology -ohjelma ja miten päädyit itse mukaan?
Suomen Lähetysseuran vuonna 2019 lanseeraaman Felm Theology -ohjelman kautta lähetetään teologian tohtoreita lyhytaikaisiin opetustehtäviin yhteistyökumppaneiden seminaareihin eri puolille maailmaa. Kansainväliselle henkilökunnalle on tarvetta, sillä oppilaitoksilla on pulaa tohtoritasoisista opettajista.
Olen teini-ikäisestä asti tiennyt, että haluan isona lähetystyöhön. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Felm Theology -ohjelmasta, ajattelin, että tämä voisi olla itselleni oikea reitti. Siinä vaiheessa olin kuitenkin vielä tekemässä väitöskirjaa.
Haave sai konkretiaa alleen, kun hyvä kollegani Harri Koskela lähti ohjelman kautta opetustehtäviin Hongkongiin, ja sain kuulla häneltä paljon tarinoita. Silloinkin ajatus tuntui vielä aika kaukaiselta ja mietin, olisiko minusta lähtemään. Mutta kun paikka tuli auki, olin urallani siinä vaiheessa, että nyt jos koskaan tuntui sopivalta ajalta lähteä.
Mitä voisit kertoa paikallisesta oppilaitoksesta ja sen opiskelijoista?
Hongkongin luterilainen teologinen seminaari (LTS) on yksi Aasian korkeatasoisimpia teologisia seminaareja. Vaikka oppilaitos on luterilainen, opiskelijoita tulee myös muista kirkkokunnista. Hongkongilaisten lisäksi opiskelijoita on monesta Aasian maasta, erityisesti Kaakkois-Aasiasta. Elämä täällä on varsin ekumeenista ja kansainvälistä, ja oppimaan pääsee monista eri Aasian kulttuureista.
Opetat käytännöllistä teologiaa. Millaisiin teemoihin oppitunneilla esimerkiksi pureudutaan?
Tutkijan työssäni olen pohtinut erityisesti perhe-elämän teemoja ja avioliittoteologiaa. Yksi käynnissä olevista kursseistani keskittyy juuri perhetyöhön. Siinä yhdistyvät perhesosiologia, sielunhoito ja osin myös raamatuntutkimus.
Täällä käytännöllisen teologian opetus painottuu vahvasti sielunhoidon opetukseen. Toinen kursseistani valmentaa surutyönohjaukseen, eli siihen, millaista sielunhoidollista auttamista surevat ihmiset tarvitsevat. Käymme läpi erilaisia suruun ja siitä selviämiseen liittyviä teorioita. Lisäksi teemme paljon käytännön harjoituksia.
Kulttuurierot tulevat opetuksessa hyvin vahvasti esille. Kun opiskelijoita tulee esimerkiksi Myanmarista, jossa on sotatila käynnissä, ovat myös kysymykset hyvin erilaisia. Opettajana eteeni on tullut hankaliakin tilanteita, jollaisia en ole Suomessa opettaessa aikaisemmin kohdannut.
Vaikka opettaminen on mielekästä ja yhteys opiskelijoihin löytynyt, omat ajatukseni tuntuvat kulkevat hyvin eri urilla kuin opiskelijoiden ajatukset. Päivästä toiseen kasvojani vasten lyö todellisuus, jossa huomaan ajatusteni olevan hyvin länsimaalaisia ja etuoikeutettua elämää eläneen ihmisen ajatuksia.
Sanonkin monesti luennon päätteeksi opiskelijoille, että ”kiitos kun opetitte minua taas niin hyvin”. Ja sitten opiskelijat nauravat ja sanovat, että ”ei, kun sinä opetit meitä”. Eli opetus on kyllä hyvin vastavuoroista.
Millaisissa tilanteissa kulttuurierot ovat näkyneet erityisen vahvasti?
Sielunhoidon luennolla eräs hongkongilainen opiskelija kysyi, miten tulisi toimia tilanteessa, jossa sielunhoitajalla ei ole aikaa avun tarpeessa olevalle ihmiselle. Kerroin, miten oman ymmärrykseni mukaan tulisi toimia, jotta ihminen kokisi tulevansa kohdatuksi siinä hetkessä, mutta autetuksi paremmalla ajalla.
Tähän eräs myanmarilainen opiskelija kommentoi, ettei tällainen käytäntö toimisi hänen kirkossaan. Hän kertoi, ettei voi itse vaikuttaa siihen, milloin tapaa ihmisiä: kaikki kyläläiset tietävät missä hän asuu, ovi on aina avoinna ja se käy jatkuvasti. Mies koki tilanteen hyvin uuvuttavana. En voinut sanoa muuta kuin että ”lukitse nyt välillä ovi, hyvä mies”. Tilanne nauratti koko luokkaa, mutta kuvastaa hyvin kulttuurieroja: siinä, missä yksi ajattelee, että sielunhoitoon tullaan ajanvarauksella, toisessa kulttuurissa pelkästään ajatus voi tuntua pöyristyttävältä ja oven lukitseminen loukkaavalta.
Myös sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden teemat ovat nousseet esiin. Eräs miesopiskelija kertoi perhetyön luennolla heidän perheessään käytävän joka päivä perheneuvotteluja. Konsepti oli itselleni vieras, ja kun opiskelija avasi tätä lisää, ymmärsin, että perheneuvottelussa perheen pää, eli isä, antaa vaimolleen ja lapsilleen luvan tehdä erilaisia asioita.
Oli iso ahaa-elämys, että siinä missä itse lähestyn perheteorioita hyvin tasa-arvoisesta näkökulmasta, se voikin olla aivan utopistinen ajatus toisessa kulttuurissa. Koenkin tärkeänä kannustaa ja tukea mahdollisimman paljon seminaarilla opiskelevia nuoria naisia, sillä he ovat muuttamassa sukupuolirooleja omassa kotimaassaan sinne palatessaan. Olen myös erityisen iloinen huomatessani, miten naisopiskelijat ovat rohkaistuneet luennoilla esittämään omia mielipiteitään, vaikka paikan päällä olisikin samasta maasta tulevia miesopiskelijoita.
Miten opiskeluelämä Hongkongissa eroavaa Suomesta?
Ensimmäisenä tulee mieleen, että moni opiskelija ottaa opinnot todella tosissaan. Toki näin on myös Suomessa, mutta täällä tuntuu, että monella opiskelijalla on kovan motivaation lisäksi todella kovat paineet. Jos on vaikka saanut opiskelustipendin omalta kirkoltaan, on velvollisuudentunto ja paine opinnoista suoriutumiseen kova. Ylipäänsä täällä päin maailmaa on todella vahva työn tekemisen kulttuuri.
Toinen asia mikä tulee mieleen, on yhteisöllisyys. Vasta täällä olen ymmärtänyt, miten yksilökeskeinen kulttuuri Suomessa on. Saatoin opettaa joitakin opiskelijoita useiden lukukausien ajan tietämättä heistä mitään. Hongkongissa taas olen tutustunut opiskelijoihin jo muutaman kuukauden aikana. Syömme esimerkiksi joka päivä yhdessä lounasta. Vaikka täällä opettaja on huomattavasti suurempi auktoriteetti kuin Suomessa, ovat opettajien ja opiskelijoiden välit läheisemmät.
Aasialaiset kulttuurit ovat hyvin perhekeskeisiä, ja mielenkiintoinen erityispiirre seminaarilla on, että jokainen opiskelija ja opettaja kuuluu noin kymmenen hengen pienryhmään eli seminaariperheeseen. Tämän perheen kanssa kokoonnutaan yhteen viettämään vapaa-aikaa ja rukoilemaan. Yhteisöllisyyden lisäksi uskon seminaariperheen tuovan turvaa kansainvälisille opiskelijoille, jotka ovat erossa omista perheistään.
Eroa on myös siinä, miten vahvasti hengellisyys on täällä koko ajan läsnä. Seminaarilla kokoonnutaan lähes joka päivä yhteisiin hartaushetkiin ja kerran kuukaudessa järjestetään ehtoollisjumalanpalvelus. Opiskelijoiden kanssa on myös hyvin luontevaa puhua hengellisistä asioista.
Teksti: Anna Peltonen
Kirkko maailmalla -podcastissa kerromme kuulumisia globaalista kirkosta, tarinoita kehitysmaiden ihmisten elämästä ja työstä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Kirkko maailmalla -podcastia pääset kuuntelemaan verkkosivujemme lisäksi esimerkiksi SoundCloudissa, Spotifyssa ja Apple Podcasteissa. Ohjelmaa voi kuunnella joka sunnuntai Radio Deillä kello 17.40.
