Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Nyakaton raamattuopisto tukee kirkkojen kasvua Tansanian järviseudulla

Lähetysseuran tukemalla raamattuopistolla koulutetaan pappeja, evankelistoja ja seurakuntatyöntekijöitä Tansanian kasvavan kirkon tarpeisiin. Kirkolla on vahva lähetysnäky omassa maassaan.

Nyakaton Raamattuopiston kampusalueelle on istutettu paljon puita ja muuta kasvillisuutta.

Nyakaton luterilaisen raamattuopiston vehreällä kampusalueella heräillään uuteen päivään. Ilma on raikas, täynnä märän maan tuoksua edellisillan rankkasateiden jäljiltä. Muutaman hengen opiskelijaryhmä on kokoontunut lukemaan Raamattua ennen päivän oppitunteja.

Luoteis-Tansaniassa, Mwanzan kaupungissa sijaitseva Nyakaton raamattuopisto on tarjonnut teologista koulutusta vuodesta 2010 lähtien. Opistosta valmistutaan papeiksi, evankelistoiksi sekä  seurakuntatyöntekijöiksi Tansanian järviseudun hiippakuntien alueelle. Lähetysseura on tukenut opiston työtä sen perustamisesta saakka.

“Victorianjärven itäinen hiippakunta on suhteellisen nuori, minkä vuoksi kristittyjen määrä tällä alueella on matalampi verrattuna moneen muuhun osaan Tansaniaa. Hiippakunnalla on evankeliumia levittävä missiologinen identiteetti, jonka ansiosta se myös kasvaa”, Lähetysseuran hankehallinnon asiantuntija Janne Juhaninmäki kertoo.

“Useissa järviseudun seurakunnissa ei ole pappeja, vaan niitä johtavat evankelistat. Teologinen osaaminen nähdään tärkeänä, ja pappeja kouluttamalla kasvavat kirkot saavat osaavia työntekijöitä. Nyakaton Raamattuopistolla on tärkeä rooli alueen kirkkojen kasvun tukemisessa”, Juhaninmäki tarkentaa.

Nyakatosta valmistutaan palvelemaan kirkkoa ja Jumalaa

Nyakaton opiskelijamäärä on kasvanut tasaisesti vuodesta toiseen, ja tällä hetkellä Nyakatossa opiskelee 83 opiskelijaa, joista noin puolet on naisia. Nyakato on yksi niistä Tansanian oppilaitoksista, joista myös naiset voivat valmistua papeiksi.

Opiston työ on vaikuttavaa, sillä sieltä valmistuneet evankelistat, seurakuntatyöntekijät ja papit työllistyvät lähes sataprosenttisesti alueen uusien seurakuntien palvelukseen. Vuonna 2023 Nyakatosta valmistui kaiken kaikkiaan 52 oppilasta, joista 19 oli naisia.

Nyakaton opiskelijat laulavat.
Nyakatosta valmistuneet evankelistat, seurakuntatyöntekijät ja papit työllistyvät lähes sataprosenttisesti alueen seurakuntiin.

Nyakatoon saapuu opiskelijoita erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Ihmisten moninaisuuden ja itselle vieraiden perinteiden ymmärtäminen on tärkeä taito tuleville kirkon työntekijöille. Osalla Nyakatossa opiskelevista puuttuu peruskoulun päättötodistus. Lähetysseura tarjoaa taloudellista tukea näille opiskelijoille sekä vähävaraisista oloista tuleville evankelistaopiskelijoille. Yhteensä Lähetysseura tuki taloudellisesti 47 opiskelijaa vuonna 2023.

”Papin tärkein tehtävä on palvella kirkkoa ja Jumalaa. Seurakunnan työntekijät johtavat esimerkillään ihmiset oikealle tielle, pelastuksen tielle”, Nyakaton vararehtori Benjamin Melkizedek toteaa.

Joulukuussa 2023 Nyakatossa järjestettiin avoin keskustelutilaisuus harhaoppeihin liittyen. Tilaisuuteen kutsuttiin osallistujia kyläyhteisöistä, yliopistoista ja seurakunnista keskustelemaan Raamatun virheellisestä tulkinnasta, joka johtaa haitallisiin käytäntöihin. Tilaisuus oli suuri menestys Victorianjärven hiippakunnassa.

”Nyakatolla on erittäin hyvä maine Tansaniassa. Osa diplomatason teologian opiskelijoistamme tekee tutkintonsa yhteistyössä Iringan yliopiston kanssa. Saimme sieltä juuri palautetta opiskelijoiden lopputöiden erinomaisesta tasosta”, Melkizedek iloitsee.

Lähetysseura tukee teologista koulutusta maailmalla

Lähetysseura pyrkii parantamaan teologisen koulutuksen laatua ympäri maailmaa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Aasia

  • Lähetysseura tarjoaa Hongkongissa stipendejä mannerkiinalaisille teologian opiskelijoille Luterilaisen teologisen seminaarin kautta. Jukka Helle toimii siellä opettajana, ja Laura Kallatsa aloitti syksyllä siellä opettajana Felm Theology -ohjelman kautta.
  • Thaimaassa Lähetysseura tukee Luther-seminaaria, jossa Anja Markkanen järjesti vuonna 2023 diakonian teologian pilottikurssin.
  • Nepalissa Lähetysseura antaa yleistukea Ebenezerin teologiselle seminaarille, joka tunnetaan myös nimellä NETS.
  • Taiwanissa Lähetysseura puolestaan tukee Hsinchun luterilaista seminaaria.

Afrikka

  • Etiopiassa tuemme erityisesti Mekane Yesus -seminaarin naisopiskelijoita. Seminaarissa Lähetysseura on panostanut erityisesti naisten koulutukseen, johon on vaikea saada muualta tukea. Vuosien 2020–2023 aikana on valmistunut 64 teologinaista.
  • Tukemme kohdistuu myös sivuseminaarien akkreditoitumisprosessiin. Kai Ojala toimi seminaarissa opettajana vuonna 2023, ja Mari-Anna Stålnacke työskenteli seminaarin Felm Theology -ohjelmassa kevätkauden 2023.
  • Tansaniassa tuemme Nyakaton luterilaisen raamattuopiston teologista koulutusta. Kari-Antti Kitunen työskenteli opistossa opettajana vuonna 2023.
  • Angolassa Lähetysseura tukee Shangalalan raamattukoulun teologista koulutusta. Rahoitamme myös eteläisen Afrikan luterilaisten kirkkojen yhteisön eli LUCSA:n järjestämää teologista koulutusta.

Latinalainen Amerikka

  • Lähetysseura tukee Boliviassa, Venezuelassa ja Kolumbiassa seurakuntalaisten kristillistä kasvatusta muun muassa Raamatun lukupiirien avulla. Luterilaista identiteettiä tuetaan teologisella opetuksella.
  • Lisäksi Lähetysseura tukee globaalisti toimivaa Luterilaisen maailmanliiton stipendiohjelmaa sekä johtajuuskoulutusta.

Teksti: Linda Juntunen, itäisen ja eteläisen Afrikan viestinnän asiantuntija