Suomen Lähetysseura toteuttaa keväällä 2019 globaalikasvatusprojektin, jossa yläkouluikäiset nuoret Nurmijärvellä ja Nepalin Gorkhan alueella kuvaavat 360-kameralla virtuaalielokuvia. Nuorten käsikirjoittamat lyhytelokuvat kertovat nuorten elinympäristöstä sekä niistä ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen liittyvistä haasteista, joita he kohtaavat omassa arjessaan. Nuoret pohtivat paikallista ja globaalia vastuuta ja etsivät tapoja vaikuttaa omaan elämäänsä kestävällä ja vastuullisella tavalla. Suomessa kuvaukset tehdään yhdessä Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulun 9D-luokan kanssa. Nepalissa yhteistyökumppanina on Gorkhan alueella Harmin kylässä sijaitsevan Shree Mahendra Lila -koulun 9-luokka.
”Projektimme tavoitteena on edistää nuorten YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden tuntemusta, empatiaa ja dialogitaitoja. Virtuaalitodellisuuden kautta herätellään nuoria asettumaan toisten asemaan ja kasvatetaan maailmankansalaisuuteen sekä globaaliin vastuuntuntoon. Nuoria rohkaistaan pohtimaan vaikuttamisen tapoja ja sitä, millaista saman ikäisten nuorten elämä aivan toisenlaisessa maassa toisella puolella maailmaa on”, sanoo projektipäällikkö Annamari Tuomela Lähetysseurasta.
”Uuden peruskoulujen opetussuunnitelman mukaan globaalikasvatuksen tulisi olla läpileikkaava teema kaikissa oppiaineissa.”
Ennen kuvauspajoja koululaisille pidetään pajapäivä, jossa tutustutaan YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 -tavoitteisiin ja ihmisoikeuksiin. Kuvauspajoja toteuttamassa on Kelaamo, joka on Koulukino ry:n osa. Projekti toteutetaan Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.
Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Lähetysseura saa kehitysyhteistyöhön ohjelmatukea Suomen ulkoministeriöltä. Nepalissa Lähetysseura työskentelee syrjittyjen väestöryhmien elinolojen parantamiseksi yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa.