Eteemme avautuu samea joki. Sitä reunustavat rönsyilevät mangrovepuut, joiden juuret katoavat syvälle veteen. Päivä paahtaa jo kuumasti, vaikka Kambodžan rannikolla on vasta aikainen aamu.
Joen tyyni pinta alkaa värähdellä: kohti lipuu turkoosilla ja punaisella maalattu pikkuruinen puuvene. Sen kyydissä on neljä kalastajaa ja koira. Miehillä on kalastajahattuja ja lippalakkeja päässä sekä kullakin auringon paahtama iho.
Tätä jokea pitkin kalastajat lähtevät kylästä merelle kalansaaliiden perässä. Tosin viime vuosina saalista on ollut tarjolla entistä vähemmän, kuvailee Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Morodokin johtaja Oung Tivea. Ilmastonmuutos on iso haaste.
”Tavallisesti kalastajat saavat saaliiksi paljon sardiinia. Mutta koska meriveden lämpötilat ovat nousseet, sardiinien vaellusreitit ovat muuttuneet: niitä on entistä vähemmän. Ennen kalastajat saivat niitä tonneittain, mutta ei enää. Tämä vaikuttaa suoraan toimeentuloon”, Oung sanoo.
Olemme matkanneet työtoverini Emma Holmströmin, 44, kanssa tutustumaan kalastajayhteisöjen tilanteeseen. Hän on tehnyt 13 vuotta työtä Kambodžassa. Mitä ajatuksia sardiinitarina herättää toimeentulon ja ruokaturvan asiantuntijana työskentelevässä Emmassa?
”Se ei yllätä. Ilmastonmuutos vaikuttaa vuodenaikojen kiertoon sekä niiden ennakoitavuuteen: ne eivät ole enää sitä, mitä ennen olivat. Tämä merkitsee valtaisia muutoksia perheiden elämässä.”
Syrjäseudulta pääkaupunkiin
Emma lähti Lähetysseuran työhön Kambodžaan vuonna 2009. Se oli entiselle lähetyslapselle tuolloin seitsemäs asuinmaa. Ensimmäistä kertaa ulkomaille Emma muutti 13-vuotiaana, Papua-Uuteen-Guineaan
Ensimmäiset vuodet Kambodžassa hän asui maan syrjäisessä koillisosassa, Ratanakirissa, kunnes siirtyi pääkaupunki Phnom Penhiin vuonna 2017. Mukana siirtyi myös valtava Ludi-koira.
Emma muistelee Ratanakirin vuosia lämmöllä. Koskaan ei tiennyt aamulla töihin mennessään, minkä parissa sitä päätyisi tekemään töitä.
”Kylästä oli saattanut löytyä lepratapauksia, ja mietimme, mistä saisimme heille tukea. Tai pohdimme vesi- ja sanitaatiotyötä tai äidinkielistä opetusta. Välillä kirjoitin vuosiraporttia tai tilasin käsinukketeatteriin uusia nukkeja.”
Vaikeinta Ratanakirissa asuessa olivat välimatkat. Alue sijaitsee 8–10 tunnin ajomatkan päässä maan pääkaupungista. ”Kunnolliset lääkärit olivat kaukana, ja se oli aina mielessä”, monta matkasairautta kokenut Emma myöntää.
Ratanakirin-vuosina hän oli tukemassa yhteisön kehityshanketta, jossa keskityttiin myös maanviljelykseen. Sieltä hän kerrytti ruokaturvakysymyksistä käytännön kokemusta.
Motivoivinta työssä on yhteistyökumppaneiden parissa tehtävä työ: Emma on päässyt kartoittamaan, missä kumppaneiden osaaminen on nyt ja miten Lähetysseura voi auttaa vastaamaan uusiin haasteisiin.
Huhtikuussa Kambodžassa järjestettiin sienenkasvatustilaisuus, jossa sienten parissa työtä tekevät järjestöt pääsivät kohtaamaan ja jakamaan kokemuksia. Paikalla oli myös Suomesta asti Lähetysseuran entinen ruokaturvan parissa työskennellyt asiantuntija Tapani Kotisaari. Tämä kertoo ruokaturvatyön pitkäjänteisyydestä.
”Parhaat kumppanit ovat onnistuneet oikein hyvin ja kouluttaneet menestyksellä uusia innokkaita viljelijöitä”, Tapani kertoi paikan päältä.
Ruokaturva heikkenee
Nälän globaali trendi oli vuosien ajan paraneva. ”Katsoimme, että tässä on kehityskysymys, jota olemme nyt vahvasti ratkaisemassa, jos emme ole jo ihan ratkaisseet”, Emma Holmström sanoo.
YK:n maatalousjärjestö FAO:n mukaan hyvään, vuodesta 2005 jatkuneeseen trendiin tuli vuonna 2014 muutos: siitä asti maailman ruokaturvatilanne onkin heikentynyt.
”Se ei johdu siitä, että maailmassa olisi liian paljon ihmisiä tai emme pystyisi kasvattamaan tarpeeksi ruokaa. Heikkeneminen johtuu eriarvoisuudesta ja konfliktien lisääntymisestä.”
Asiantuntijaa tilanne harmittaa: ”Tämä on sellainen ongelma, johon pystyisimme vaikuttamaan – ratkaisuja on. Kenelläkään ei tarvitsisi olla nälkä.”
Erityisen paljon muutos vaikuttaa jo valmiiksi köyhiin yhteisöihin, joissa ruoka on ollut muutenkin tiukassa – ja joista moniin myös ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät pahiten. Emman mukaan sardiinikadon tyyppisiä ilmastonmuutoksen vaikutuksia on työssä nähtävissä jo paljon – etenkin niissä yhteisöissä, jotka ovat tottuneet tukeutumaan luonnonvaroihin.
”Yhteisöt ovat perinteisesti oppineet turvaamaan kausittaisiin asioihin, kuten kalojen vaellukseen. Mutta nyt ne ovat muuttuneet.”
Kalansaaliiden väheneminen ei ole ongelma vain Kambodžan rannikon merenrantayhteisöissä, vaan muuallakin, kuten jokivarsilla. Kalastus on todella tärkeä elinkeino, sillä se on pääproteiinin lähde koko maassa. Kalan vähenemisellä tulee olemaan isoja vaikutuksia paikallisten ruokaturvaan. Vastaavat ilmiöt ulottuvat myös perinteiseen maanviljelyyn.
”Täällä varsinkin pienviljelijöiden maanviljely perustuu siihen, että ei ole kastelujärjestelmää, vaan riisiä viljellään sadekausien mukaan. Siihenkin ilmastonmuutos tuo isoja vaikutuksia: ei pystytäkään viljelemään riisiä enää silloin kuin pitäisi, koska sateet tulevat eri aikoihin. Tai kun pitäisi olla riisinkorjuu ja kuiva aika, tuleekin kaatosateita.”
Jotain muuta mihin turvata
Kambodžassa Lähetysseuran kehitysyhteistyö keskittyy paljon ilmastonmuutokseen vastaamiseen ja ruokaturvakysymyksiin. On kanankasvatuksen tukemista, sienenkasvatusta, kotipuutarhatyötä, hedelmäpuiden istutusta sekä kestävää kalastusta.
”Kotipuutarhatyössä monipuolistetaan ihmisten ruokaturvaa yhteisöissä, joissa maanviljelys on pohjannut pitkälti vain riisiin. Jos riisisatojen välissä ei ole tarpeeksi ruokaa tai jos sadot käyvät epäluotettaviksi, on tärkeää, että on jotain muuta, mihin turvata.”
Ruokaturvatyö ei rajaudu pelkästään ulkoministeriön rahoittamaan kehitysyhteistyöhön, vaan Lähetysseura tukee myös Kambodžan luterilaisen kirkon omaa ruokaturvatyötä. Seurakunnissa panostetaan esimerkiksi kanankasvatukseen, sienenviljelyyn ja kotipuutarhatyöhön.
Kestävä elämäntapa murenee
Kambodžan alkuperäiskansojen ruokaturvakysymykset ovat erityisen tärkeitä, sillä heidän perinteinen elämäntapansa on vahvassa murroksessa – ja samalla ruoansaanti on käynyt vaikeammaksi. Alkuperäiskansoilla perinteinen maanviljely on ollut pienimuotoista ja kiertävää kaskiviljelyä, joka on nyt isossa murroksessa.
”Se on ollut kestävä elintapa juuri pienimuotoisuutensa ja kierron takia. Nyt alueella on kaadettu paljon metsää ja plantaaseille on raivattu tilaa, minkä johdosta alkuperäiskansojen perinteinen maa-alue on pienentynyt. Kaskiviljely on vaikeutunut ja kemiallisten lannoitteiden käyttö lisääntynyt.”
Lähetysseura pyrkii tukemaan alkuperäiskansoja muutoksessa, esimerkiksi opettamalla luonnonmukaisista lannoitteista, kateviljelystä ja ylipäätänsä kestävimmistä viljelytavoista.
Rannikkoalueiden ruokaturvahaasteet ovat toisenlaisia. Meriveden ja samalla suolaveden tason nousu sekä lämpötilan nousu ovat isoja ongelmia – ja ennen kaikkea se, miten mangrovepuut kestävät näitä muutoksia. Mangrovealueilla on muitakin paineita, sillä niitä on viime vuosina hävitetty.
”Mangroveilla on valtavan tärkeä vaikutus, sillä ne suojelevat rannikkoa myrskyiltä, ja ne ovat samalla kaloille tärkeä kutemisalue”, Emma Holmström painottaa.
Raskaita kyläkohtaamisia
Palataan hetkeksi vielä niihin kyliin, joissa Emma työkseen vierailee. Minkälaisia nämä kohtaamiset ovat? Monesti myös raskaita, hän myöntää.
”Teemme työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Heillä haasteita on niin monenlaisia, ja erityisesti ilmastonmuutos nousee esille. On huolta ja väsymystä, koska elinkeino tuntuu niin vaikealta. Heidän elämänsä ei ole koskaan ollut helppoa, mutta nyt ennakointi on vieläkin vaikeampaa.” Köyhien viljelijöiden huolen tulevaisuudesta voi todella aistia.
”Muutoksen eivät ole enää satunnaisia. Satoihin vaikuttavia katastrofeja alkaa olla melkein joka vuosi. Tiedän, että he ovat kovaa työtä tekeviä ihmisiä. Silti yhteisöt eivät ehkä tule selviämään näistä haasteista.”
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaatii sitä, että yhteisöissä tehdään suuria muutoksia. Esimerkiksi viljelykasvien on oltava paremmin kuivuutta kestäviä. Elinkeinoissa tulisi olla vahvasti mukana monimuotoisuus, jotta jos tietty sato ei onnistu tänä vuonna, perheelle olisi muuta tulonlähdettä turvana.
Tämä on suuri haaste Lähetysseuran ja sen kumppaneiden työlle, ei pelkästään Kambodžassa, vaan myös muissa työskentelymaissa Nepalista Zimbabween. Elämä näissä pienissä ja haavoittuvissa yhteisöissä tulee muuttumaan paljon, Emma alleviivaa.
Kehitysyhteistyö tuo tuloksia
Emma on viettänyt Kambodžassa jo 13 vuotta. Mitä muutoksia tuossa ajassa on tapahtunut?
”Maa on muuttunut ja kehittynyt hyvässä todella paljon. Lapsikuolleisuus ja äitiyskuolleisuus ovat vähentyneet, ja enemmän lapsia on nyt koulussa. Samalla pandemia ja ilmastonmuutos vaikuttavat: nyt pelottaa, tuleeko edistykseen takapakkia.”
Heikoimmassa asemassa olevat eivät pysty käyttämään yhtä hyvin mahdollisuuksia, jotka maan kehittyminen tuo tullessaan. Näin kuilu köyhien ja rikkaimpien välillä yhä vain kasvaa.
Erityisen ylpeä Emma on kehitysyhteistyöhankkeesta, joka päättyi viime vuonna. Siinä keskityttiin myös ruokaturvaa, etenkin kanankasvatukseen ja kotipuutarhojen kehittämiseen sekä vesi- ja sanitaatiotyöhön.
”Siinä hieno onnistuminen oli, kuinka hyvin työ saatiin siirrettyä paikallishallinnon edustajille. Tapasin kyläpäällikköä ja paikallisviranomaisia ja sain kuulla, miten he ovat ottaneet vastuuta ruokaturva-asioista. Heillä oli iso rooli työssä jo valmiiksi, nyt heillä on osaamista jatkaa työtä ilman meitä. Viranomaisilla oli vahva halu toimia yhteisöjensä hyväksi.”
Osaamista ja taistelunhalua
Kambodžalaiset eivät itse ole juurikaan olleet ilmastonmuutosta luomassa. Heidän hiilijalanjälkensä on maailman mittakaavassa hyvin pieni. ”Asian oikeudenmukaisuutta olen monesti miettinyt”, Emma myöntää. Samalla hän näkee, että kambodžalaisilla on halua vastata muutoksiin.
”Täällä on kovasti työtä tekeviä ja pystyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita oppimaan uutta, tekemään asioita uusilla tavoilla. Maanviljelijöillä on jo valtava osaaminen ja tieto olemassa.” Tärkeintä onkin osallistaa paikallisyhteisöjä ja viranomaisia mukaan kehitykseen.
Palataan vielä hetkeksi samean joen äärelle. Kun kalastajat saavat rantauduttua, istumme heidän kanssaan keskustelemaan yhteisöjen tilanteesta. Emmalla on kyläläisille tärkeä viesti.
”Tiedämme, että te tunnette ilmastonmuutokset jo nyt. Me haluamme auttaa teitä muutoksiin vastaamisessa”, hän vakuuttaa.
Pitkän päivän ja lukuisien haastattelujen jälkeen hyppäämme takaisin autoon. Paluumatkalla ikkunoista vilkkuu välillä Siamin-lahti, välillä vehreitä mangrovepuita. Matkalla alkaa sataa kaatamalla – vaikka on maaliskuu, Kambodžan kuiva kausi, eikä monsuunin pitäisi alkaa vielä moneen kuukauteen.
Me jäämme pohtimaan, miten piiskaava sade vaikuttaa kalastajakylään ja sen ihmisiin.
***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***
Teksti ja kuvat Mimosa Hedberg
