San Marcos -lähiö on sekava erilaisine talorakennelmineen ja epävirallisine sähköviritelmineen. Ennen kaikkea tämä lähiö on silmin nähden köyhä. Ymmärrän pian, että täällä ei liikuta yksin – varsinkaan jos on nainen, vielä ulkomaalainen, ja reppu täynnä kuvaustekniikkaa.
Kolumbialainen kollega Ingrid Diaz Sobrina ilmestyy kuin tyhjästä ja kuljettaa minut tottuneesti läpi sokkelokatujen. Paikalliset vanhukset hörppivät kahvia katukivetyksellä ja tutkivat kotikulmilleen saapunutta vierasta hiljaa uteliailla silmillään.
Pian minut ohjataan autotallin näköisestä ovesta sisään seurakunnan tilaan. Jumalanpalvelus on jo alkanut.
Ensivaikutelma lähiön karuudesta kaikkoaa saman tien, ja kuten usein Kolumbiassa, ujoudelle ei ehdi syntyä tilaa. Käteeni tarttuu reippaasti 37-vuotias Leydi Motta. Hän on seurakunnan koordinaattori ja pyytää istumaan viereensä. Myöhemin Motta kertoo minulle jättäneensä kirkossa käymisen pitkäksi aikaa oman vaikean tilanteensa takia, kunnes löysi luterilaisuudesta turvan elämäänsä uudestaan.
”Asuinalueellamme on vaarallista, ja välillä meitä pelottaa, mutta seurakunnan tiloissa koemme olevamme turvassa. Missään muualla meistä ei ole pidetty näin paljon huolta kuin luterilaisessa kirkossa”, hän kertoo.
Motta pitää myös siitä, että luterilaisessa kirkossa ei järjestetä kovaäänisiä ja isoja juhlamenoja, vaan Pyhälle Hengelle annetaan tilaa kuulua ihmisten sydämissä.
Nuorten ja maallikkopappien aika
Kolumbian luterilainen kirkko pyrkii luomaan toivoa juuri siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Seuraavien päivien aikana vierailen useammassa seurakunnassa ja lähetyspisteessä noin puolen miljoonan asukkaan Bucaramangan kaupungin laitamilla. Kaupunki on yksi Kolumbian köyhimmistä, ja kirkon työntekijät kertovat lähiöiden lasten kärsineen vakavasta nälästä varsinkin pandemian aikana.
Täällä, kuten lähestulkoon kaikkialla Kolumbiassa, yli 60 prosenttia väestöstä tekee töitä epävirallisilla työmarkkinoilla, mikä tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta huomisen leivästä. Yli puoli miljoonaa kolumbialaista alle 5-vuotiasta lasta elää kroonisessa nälänhädässä.
Kolumbian luterilainen kirkko toimii 21 eri seurakunnassa ja lähetyspisteessä 13 eri kaupungissa. Jokaiselle alueelle ei kuitenkaan riitä omaa pappia, joten maallikkopappeus on tärkeässä roolissa kirkkojen toiminnassa. Lähetysseuran tukemassa hankkeessa vahvistetaan kirkon oman toiminnan lisäksi myös sen jäsenten osallistamista ja evankeliointityötä.
Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.
Fakta: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko
- Kirkko toimii 21 eri seurakunnassa ja lähetyspisteessä, 13 eri kaupungissa ympäri Kolumbiaa.
- Aktiivisia jäseniä kirkolla on noin 2000. Jäseneksi ei lasketa, jos ei ole käynyt kirkossa kuuteen kuukauteen.
- Jokaiselle alueelle ei riitä omaa pappia, joten maallikkopappeus ja seurakuntalaisten osallistaminen ovat tärkeässä roolissa kirkkojen toiminnassa.
Hankkeen koordinaattori Zulma Ojeda kertoo, että he haluavat keskittyä erityisesti teini-ikäisten ja nuorten aikuisten uskon vahvistamiseen.
Mitä nuorille tarkoittaa luterilaisuus? Kuinka heistä voisi tulla yhteisöjensä kantavia voimia, hengellisiä johtajia?
”Nuoret kiinnostuvat kirkkomme toiminnasta silloin, kun he kokevat kuuluvansa porukkaan ja ymmärtävät, että Jumala, josta heille kerromme, ei tuomitse heitä, vaan rakastaa heitä juuri sellaisina kuin he ovat.”
Ojedan mukaan moni, joka löytää tiensä luterilaisen kirkon penkille, on kyllästynyt muiden kirkkojen hierarkisiin käytäntöihin tai pelon kautta saarnaamiseen. Hänen mukaansa on tärkeää, että hengellisessä yhteisössä kaikki osallistuvat, jakavat tietoa ja muodostavat yhteisön. Sellaisen perheen, jota moni haastavissa olosuhteissa kaipaa.
Naisten roolin vahvistaminen on kirkon keskiössä. Vaikka naiset ja lapset ovat usein heikoimmassa asemassa Kolumbian yhteiskunnassa, ei bucaramangalaisilta naisilta puutu mielen lujuutta. Silva Socorro, 42, ja Martha Ruiz, 58, kummatkin opiskelevat hankkeen tuella evankeliointityötä ja pyhäkoulun ohjaamista.
”Me emme pelkää puhua uskosta. Vaikka Kolumbiassa valtaosa on katolilaisia ja meitä protestantteja helposti leimataan ja kaduilla saatetaan jopa huudella perään, me puhumme joka päivä uskosta arjessamme”, kertoo Martha Ruiz.
Naiset opiskelevat Kolumbian luterilaisen kirkon avulla pyhäkoulun opettajiksi. Naiset kokevat Raamatun opetusten jakamisen tärkeäksi, sillä kouluissa ei saada heidän mukaansa kristillistä opetusta. Seurakunnan naisten mukaan on myös tärkeää ymmärtää lasten todellisuutta ja alueen haasteiden vaikutusta heidän kasvuunsa.
Kirkon koulutuksissa naisille on tärkeää, että kaikki halukkaat saavat osallistua. Kaikki nimittäin ovat kyvykkäitä oppimaan ja opettamaan toisiaan Jumalan armosta ja rakkaudesta.
Huumeita ja prostituutiota
Puolen vuoden jälkeen löydän itseni jälleen huolestuneen taksikuskin kyydistä, tällä kertaa Keski-Kolumbiasta, Ibaguesta. Uuteen lähiöön saapuessani ennakkoluulot alueesta kaikkoavat jälleen hetkessä, kun lähden seuraamaan El Eden -nimisen seurakunnan nuoria kohti heille suunnattua seurakunnan ohjelmaa.
Noin 20 paikallista teiniä kävelee tottuneesti läpi rosoisen mutta värikkään slummialueen. He osoittelevat eri paikkoja ja lörpöttelevät vilkkaasti lähiön eri alueista. Hieman kauempana kirkosta voi nähdä esimerkiksi ”invaciónin” eli pakolaisten asuttaman epävirallisen muovi- ja puuhökkelialueen.
Jokea ylittäessämme nuoret kertovat ohimennen alueella liikkuvista huumeiden-
käyttäjistä, ja pian ohitamme koulun, josta kuulemma ”valmistuu varkaaksi”.
Nuoret kuitenkin vakuuttavat, että alueella pärjää, kunhan ei sotkeudu muiden asioihin ja pysyy omissa porukoissaan.
Seurakunnan pappi, Martin González, kertoo nuorten tykkäävän, kun jokalauantaisissa kokoontumisissa puhutaan esimerkiksi ihmissuhteista. Myös hengellisistä asioista saadaan paljon keskustelua aikaan.
Huoli kuitenkin paistaa pastorin silmistä, kun hän kertoo nuorten asuinalueen olevan määritelty Kolumbian mittakaavalla kaikkein köyhimmäksi. Köyhyys tuo mukanaan paljon nuorten elämää vaikeuttavia tekijöitä, kuten jengiväkivaltaa ja prostituutiota.
”Tärkeintä mitä voimme tehdä, on olla tukena ja läsnä näille nuorille. Se on paras vastalääke alueemme ongelmiin.”
Rauha kumpuaa rakkaudesta
Saavumme seurakuntatilaan. Kokoontumisen aiheena on lasten oikeudet sekä konfliktien ratkominen. Nuoret pohtivat reippaasti omia oikeuksiaan, mutta toisaalta myös kotoa opittuja arvoja ja niiden vaikutusta omaan käytökseen.
Olin lievästi sanottuna vaikuttunut siitä, kuinka tarkkaan nuoret pohtivat stereotypioiden ja jopa Kolumbian väkivallan historian vaikutusta asuinalueellaan.
Päivän kuluessa huomaan, miten ujosti, mutta koko ajan varmemmin nuoret lähestyvät myös minua. Pian käy selväksi, että olen monelle ensimmäinen ulkomaalainen henkilö, jonka he ovat koskaan tavanneet. Kysymyksiä satelee Suomesta ja Euroopasta, mutta pohdimme myös porukalla koulutuksen tärkeyttä: Koulutuksen puute luo valmiiksi epätasa-arvoisen asetelman nuorten elämään.
Kävellessämme takaisin kirkolle 15-vuotias Tomas hakeutuu seuraani. Hän kertoo haasteistaan koulussa ja tulevaisuuteen liittyvistä epävarmuuksista.
”Autan äitini pyynnöstä lähiön epäonnisia naapureita, mutta liiallinen kärsimyksen näkeminen masentaa”, Tomas sanoo.
Ymmärrän hyvin nuoren epävarmaa mielentilaa, ja pohdin kävellessäni, kuinka paljon lähiön olot värikkyydestään huolimatta vaikuttavat lasten tulevaisuuteen.
Jumalanpalveluksen alkaessa synkät ajatukset kuitenkin väistyvät, ja saan itse huomata, mikä voima yhteisöstä kumpuaa, kun ilo tarttuu koko seurakuntaan. Martin-pastori puhuu – ja koko seurakunnan iloksi myös laulaa – siitä kuinka meidän tulee ensin parantaa haavat omassa itsessämme, sitten kotona ja vasta sen jälkeen voimme pohtia, kuinka huolehtia maailmasta ja rauhasta ympärillämme. Huomaan Tomasin istuvan samalla penkkirivillä kanssani ja hämmästelen, miten niin vilkas poika kuuntelee näin keskittyneesti ja vakavana puhetta rakkaudesta.
Kuinka helppoa on pelätä rosoisia lähiöitä ja kuinka helposti tuo ennakkoluulo katoaa, kun tutustuu lähiön ytimeen, ihmisiin. Ihmisiin, jotka kaipaavat tukea, toivoa ja yhteisöä ympärilleen niin arjessaan kuin kirkon penkissä. Yhteisöä, jonka avulla he pääsevät lähemmäksi ilosanomaa, lähemmäksi kaiken voittavaa rakkautta.
Teksti ja kuvat: Anna Lundén
Fakta: Kolumbia
- Kolumbiassa elää noin 52 miljoonaa ihmistä, joista noin 40 prosenttia elää köyhyydessä.
- Lähes 60 prosenttia kolumbialaisista tekee töitä epävirallisilla työmarkkinoilla. Tästä syystä esimerkiksi joka kolmannelle kolumbialaiselle on epävarmaa, mistä seuraavan päivän ruoka hankitaan.
- Yli puoli miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta elää kroonisessa nälässä.
- Kolme neljäsosaa kolumbialaisista asuu kaupungeissa, mutta monet joutuvat asumaan epävirallisissa, itse rakennetuissa asumuksissa.
Nyt kun olet täällä…
… meillä on pieni pyyntö. Laitamme osan Lähetyssanomien jutuista ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutustumaan erilaisiin kulttuureihin, lukemaan työstämme maailmalla ja sukeltamaan ihmisten tarinoihin.
Lehti on kuitenkin meille tärkeä tulonlähde – ja pyydämmekin, että tilaat Lähetyssanomat. Samalla tuet lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, jota tehdään syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa maailman köyhimmissä maissa.
