”Minulle kävely on mahdotonta, mutta käteni kyllä toimivat aika hyvin, minulla on hyvä muisti ja pärjään hyvin koulussa. Ajattelen, että osaan ainakin 80 prosenttia siitä, mitä muutkin osaavat. Ja senkin osaan, että rakastan itseäni tällaisena. Sillä jollet rakasta itseäsi, niin ketä sinä sitten rakastat?”
Näin kuvaili itseään kambodžalainen Sok Leap vuosi sitten Nenäpäivässä. Pieni punainen kolmipyörä, jonka avulla hän liikkuu, on vaihtunut nyt uuteen – turkoosin. Myös luokka on vaihtunut viidenteen, ja 14-vuotiaalla Sok Leapilla alkaa olla ala-aste loppusuoralla.
”Minulle kuuluu hyvää ja olen opiskellut ahkerasti. Parasta koulussa on opettajat, jotka osaavat vastata vaikeisiinkin kysymyksiin, ja ystävät, jotka eivät syrji”, Sok Leap sanoo.
Koulun ilmapiiri on hänen mukaansa parantunut viime vuosien varrella huomattavasti, ja alun kiusaaminen vaihtunut ystävyyteen. Hyvällä asenteella ja käytöksellä hän on voinut opettaa niin aikuisia kuin lapsia siitä, ettei vammaisuus määrittele ihmistä vaan teot. Opettajat ovat kutsuneet häntä roolimalliksi.
Nyt kavereiden kanssa vietetään aikaa niin koulussa kuin vapaa-ajalla.
”Välitunneilla jaamme keskenämme välipaloja, piirrämme ja kirjoitamme toistemme kaverikirjoihin ja leikimme taputusleikkejä. Koulun jälkeen kavereita saattaa tulla kylään. Silloin tehdään yhdessä läksyjä”, Sok Leap kertoo.
Haaveena invavessa
Vain 3 prosenttia vammaisista lapsista pääsee Kambodžassa kouluun. Heistäkin puolet lopettaa koulun kesken erilaisten haasteiden vuoksi, joita aiheutuu, kun vammaisuuden edellyttämiä erityistarpeita ei ole huomioitu. Myös Sok Leapilla on kokemusta siitä, millaista on kun koulutila on esteellinen.
”Vaikeinta koulussa on, etten pääse vessaan omin avuin. Onneksi ystäväni auttavat minua, kun tarvitsen tukea kolmipyöräni kanssa.”
Pian yläasteelle siirtyvän Sok Leapin haaveena olisikin saada uuteen kouluun invavessa, joka mahdollistaisi teini-iän kynnyksellä olevalle tytölle itsenäisen vessassa asioinnin.
(Juttu jatkuu podcastin jälkeen.)
Työelämä kuuluu myös vammaisille
Vaikka Sok Leap on onnistunut murtamaan vammaisuuteen liittyvää stigmaa omassa yhteisössään, istuvat ennakkoluulot kambodžalaisessa yhteiskunnassa edelleen vahvana. Vammaisia ihmisiä ei rohkaista itsenäiseen elämään, ja heitä saatetaan esimerkiksi piilotella kotona.
Epic Arts -järjestö tekee yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa työtä vammaisten lasten ja nuorten koulutuksen parissa. Tärkeä toimintamuoto on myös taidetyö, jolla vahvistetaan vammaisten lasten ja nuorten itseilmaisutaitoja ja oikeutta tulla nähdyksi omana itsenään. Epic Artsin kahvilatoiminnan kautta nuoria on puolestaan voitu valmentaa suoraan ammattiin.
Sok Leapin vanhemmat ovat alusta saakka nähneet tyttärensä terävän älyn ja kannustaneet häntä itsenäisyyteen. Epic Artsin kautta koulun ovet aukesivat myös heidän lapsellensa.
”Rohkaisen lastani opiskelemaan ahkerasti, jotta hän saisi isona töitä. Uskon vammaisten ihmisten voivan työskennellä siinä missä muutkin”, Sok Leapin äiti Narou Sreng sanoo.
Määrätietoisen Sok Leapin tähtäimessä onkin kouluttautua ja perustaa tulevaisuudessa oma yritys, kenties verkkokauppa. Tulonhankinta mahdollistaisi tytölle itsenäisen elämän ja vanhempiensa tukemisen.
”Vammaisten lasten vanhemmille haluaisin sanoa, että älkää hylätkö lastanne, vaan rohkaiskaa häntä. Vaikka on vammainen, on yhtä kykenevä kuin muut.”
Teksti: Anna Peltonen
Nenäpäivän varoin Sok Leap ja muut vammaiset lapset saavat kouluttautua, toteuttaa unelmiaan ja elää itsensä näköistä, hyvää elämää. Se on jokaisen lapsen oikeus.
Lahjoita NenäpäivälleMuista seurata Nenäpäivä-lähetystä Yle TV2:lla tai Yle Areenassa perjantaina 10. marraskuuta klo 19 alkaen.
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***
