Reitti
Ma Chatellerault – Chef-Boutonne 103 km, Ti Chef-Boutonne – Le Tâtre 93 km, Ke Le Tâtre – Bordeaux 85 km, To Bordeaux – Parentis-en-Borne 85 km, Pe Parentis-en-Borne – Léon 67 km, La Léon – Biarritz 64 km, yhteensä 497 km. Espoosta lähtien yhteensä 2 836 km.
Perheillallinen ja pyhä ateria
Edellisen viikon päätteeksi Ranskan ylle parkkeerasi korkeapaine, joka piti pintansa lähes koko viikon. Aamut olivat kirpeitä, kun pilvetön taivas päästi yöllä päivän lämmön avaruuteen. Kun ilmavirtaus lisäksi oli pohjoisesta, piti aamuisin pukea ajotakin ja T-paidan väliin yksi lisäkerros ja vetäistä hanskat käteen. Aurinko kuitenkin paistoi pilvettömältä taivaalta, joten iltapäivät poljin taas T-paidassa ja Bordeaux’hon päästyä mittari hätyytteli jo hellelukemia. Lähes koko viikon minulla oli jälleen myös myötätuuli matkassani. En voi valittaa.
Viikko sitten lauantai-iltana saavuin lepopäivän viettoon Châtelleraultiin, asukasluku 32 000. Kahden yön majoitukseni oli Chatillonin perheen suuren omakotitalon siivessä, jota he vuokraavat matkailijoille.
Ystävällinen Chelin-rouva otti minut vastaan. Hän myös kertoi, että jo maksamani aamupalan lisäksi olisin pienestä lisämaksusta tervetullut syömään illallista perheen seurassa, mikäli halusin. Halusinhan minä, sillä lähin ravintola sijaitsi viiden kilometrin päässä kaupungin keskustassa. Niinpä sain viettää rattoisan illan Chatillonien illallispöydässä. Vanhempien lisäksi seurueeseen kuuluivat kaksi teini-ikäistä lasta ja näiden ystävätär. Seuralaisteni englanti oli auttavaa ja minun ranskani olematonta, mutta älypuhelimen kääntäjäohjelman avulla monta ajatusta tuli vaihdetuksi.
Sunnuntaina osallistuin messuun Johannes Kastajan mukaan nimetyssä katolisessa kirkossa. Väkeä oli mukavasti paikalla eikä pelkästään iäkästä joukkoa. Ranskankielisestä saarnasta en toki mitään ymmärtänyt, mutta liturgian suhteen olin kotonani. Luterilainen messuhan on käytännössä sama kuin katolinen, joten vaikka en kaikkea ymmärtänytkään, annoin liturgian tutun rakenteen kantaa. Ranskankielisessä liturgiassa on lisäksi paljon latinasta ja englannista tuttuja sanoja, jotka toki ymmärsin. Otin myös vastaan sakramentin. Tässä noudatin katolisten omaa ohjetta, jonka mukaan on luvallista käydä ”vieraassa pöydässä”, jos ei ole mahdollisuutta sakramentin viettoon omiensa joukossa. Koin olevani enemmän kotonani tässä messussa kuin reformoidussa amerikkalaisjumalanpalveluksessa Pariisissa viikkoa aiemmin.
Cognac, Champagne ja Bordeaux – sanoja tienviitoissa
Viime viikolla sain polkea pääasiassa pikkuteitä. Se teki matkanteosta rauhallista, kun ei tarvinnut jakaa tietä ohi kiitävien rekkojen ja muiden autojen kanssa. Vain satunnainen auto silloin tällöin.
Pikkuhiljaa myös maisema muuttui. Sitä ennakoivat tienviitoissa sellaiset sanat kuin Cognac, Champagne ja Bordeaux. Olin jo odotellut, milloin mahdan saapua viinitarha-alueelle. Tiistaina se tapahtui ja kyllä noita tarhoja sitten riittikin. Maisemat olivat Ranskassa näkemistäni kauneimmat. Kumpuilevassa maastossa näki välillä kymmenien kilometrien päähän pelkästään syvän vihreitä viinitarhoja, jotka horisontissa yhtyivät kirkkaan siniseen pilvettömään taivaaseen.
En ole viininviljelyn – enkä muunkaan viljelyn – asiantuntija, joten en osaa arvioida, miltä satonäkymät näyttivät tai milloin sadonkorjuu näillä seuduilla alkaa. Suuria ja raskaita rypäleterttuja köynnöksissä näytti kuitenkin roikkuvan, joten kaiketi jonkinlainen sato tänäkin syksynä talteen korjataan.
Bordeaux on metropolialueeltaan miljoonan ihmisen satamakaupunki, jota vuolas ja leveä Garonne-joki halkoo ennen yhtymistään Atlanttiin. Kaupunki on perustettu jo 300-luvulla eKr. Sen kaupunkikaava on Unescon maailmanperintöluettelossa merkittävänä 1700-luvun kaupunki- ja arkkitehtuurikokonaisuutena. Sain ihastella sitä polkiessani illalla majapaikkaani keskustassa ja aamulla toiseen suuntaan ulos kaupungista. Valitettavasti kaikki nuo kauniit talot eivät ole kauniita sisältä. Hotellini oli pahin läävä, jossa koskaan olen majoittunut. Sen kahdessa tähdessä molemmat olivat liikaa. Kaurismäen elokuvaan se kyllä hyvin sopisi.
Illalla nautin aterian kanssa lasillisen punaista Bordeaux’n viiniä ja kyllähän se maistui. Pariisilaiset voisivat puolestaan tulla kaupunkiin oppimaan, miten rakennetaan toimiva pyörätiejärjestelmä isoon kaupunkiin.
Kun muutama viikko sitten saavuin Ranskaan, koin hyvin pian tulleeni erilaiseen, välimerelliseen kulttuuriin. Bordeaux’n lämpimässä illassa ravintolasta kohti hotellia kävellessäni koin puolestaan saapuneeni myös maantieteellisesti etelään. Ihmekös tuo, sillä Bordeaux on Venetsiaa etelämpänä.
Olemme sodassa – de facto
Keskiviikon tunnelmia väritti osaltaan uutinen, jonka mukaan Venäjällä oli julistettu osittainen liikekannallepano. Siitä ilmoittaessaan Vladimir Putin totesi, että Venäjä ei ole sodassa vain Ukrainan kanssa, vaan koko lännen. Tässä kohdin Vladimir on oikeassa. Ukrainalaiset pärjäävät paitsi suuren taistelutahtonsa vuoksi, mutta myös siksi, että he saavat tiedustelutietoa, aseita, asejärjestelmiä ja sotilaskoulutusta lännestä, myös Suomesta. Me olemme de facto sodassa Ukrainan tukena yhdessä muiden länsivaltojen kanssa, vaikka emme sitä de jure olekaan eikä taisteluita käydä Suomen maaperällä.
Väärässä Putin on siinä, mikä on sodan syy. On aivan selvää, että länsi ei uhannut Venäjää. Tämän Joe Bidenkin totesi selkeästi YK:n yleiskokouksessa viime viikolla pitämässään puheessa. Vain Venäjän johdon totaalinen typeryys on syynä sotaan.
Kirjoitin 14. helmikuuta, siis kymmenen päivää ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Facebook-sivulleni seuraavan päivityksen:
”Minun veikkaukseni.
Vladimir Putin on nyt maalannut itsensä nurkkaan ja lyönyt kirveensä kiveen.
Georgian sodan, Krimin valtauksen sekä Syyrian sodan “menestysten” innoittamana hän oletti lännen olevan aina vain pehmeä. Mutta kuluneet 15 vuotta ovat riisuneet lännen harhaluulosta Putinin johtaman Venäjän suhteen ja nyt laitetaankin kova kovaa vastaan. Tämä on yllättänyt Putinin.
Vladilla on nyt vain kaksi huonoa vaihtoehtoa. Joko pitää aloittaa sota, josta tulee hänen Vietnaminsa / Afganistaninsa. Tai perääntyä.
Molemmat vaihtoehdot merkitsevät lähtölaskentaa Putinin valtakaudelle. Ei ehkä nopeaa, mutta lopun alkua kuitenkin.
Näin minä tämän näen. Ehkä olen väärässä. Aika näyttää.”
Nyt tiedämme, mitä Putin valitsi ja sen, miten me vastasimme yhdessä muiden kanssa. Olen edelleen sitä mieltä, että Putin on oman tuhonsa tiellä. Hirvittävää vain on, mitä kaikkea hän ehtii tuhota ennen omaa loppuaan.
Tätä taustaa vasten meidän on hyvä muistaa, että de facto me olemme sodassa. Se on hyvä muistaa, kun väännämme talvella lämpötilaa pienemmäksi ja tingimme joistakin tuotteista ruokakaupassa. Sille on hyvät perusteet ja hinta, jonka ukrainalaiset puolestamme maksavat, on niin paljon korkeampi.
Etelän mailla
Jos maisemat ennen Bordeaux’ta olivat viinivainioilla kauneinta Ranskaa siihen mennessä, maisemat kaupungin jäätyä taakse – hm – en edes käyttäisi sanaa maisema.
Olen reissuni aikana polkenut enimmäkseen tasamailla, mutta alue, jolle nyt saavuin, oli vielä jotain muuta. Tasaista kuin suo. Kilometri toisensa jälkeen poljin pitkin viivasuoria teitä, joissa vaihtui vain teiden leveys ja kunto. Joka suuntaan teiden ympärillä kasvoi yhtä mäntylajia suoriin riveihin istutettuna kuin perunat pellossa. Vaihtelua toi vain puuston ikävaihe ja se, että ikääntyessään tämä kouran kokoisia käpyjä tekevä mänty ei kasva suoraan, vaan eri tavoin mutkille kiertyen. Jos en olisi tiennyt, että jossain vaiheessa matka myös päättyy, olisi ympäristön yksitoikkoisuus ja teiden suoruus tuntunut painajaiselta, joka ei pääty. En polkenut erämaassa, vaan autiomaassa, jossa ei tuntunut olevan elämää. Onneksi aina silloin tällöin tie kulki jonkin pienen kaupungin halki.
Polkiessani pohdin, mistä tässä maisemassa on kyse. Yhtäläisyys suomalaiseen kuivattuun suohon, jolle on istutettu metsää, oli huomattava. Päivän päätteeksi, kun saavuin majapaikkaani yhdessä noista alueen pienistä kaupungeista, vuokraemäntäni, sveitsiläistaustainen Brigitte kertoi, että kyseessä todellakin on laaja suoalue. Se kuivattiin noin 200 vuotta sitten. Sen jälkeen alueelle on luotu laaja metsäteollisuus.
Istutettujahan ne ovat Suomenkin metsät, mutta täällä puuston yksipuolisuus sekä tapa istuttaa puut suoriin riveihin tekevät niistä enemmän peltoja kuin metsiä. Hiilinieluja kai nämäkin ovat, mutta luonnon monimuotoisuudesta ei ole jäljellä mitään.
Minulle ei selvinnyt, kuinka laaja tämä metsitetty suoalue on. Ilmeisen laaja kuitenkin. Itse ajoin alueella myös lähes koko perjantain, yhteensä noin sata kilometriä. Saman ajan vietin Belgian läpiajossa, mikä samalla kertoo siitä, kuinka suuri Ranska, Euroopan unionin pinta-alaltaan suurin maa on. Juuri näissä metsissä riehuivat viime kesänä Ranskan historian pahimmat metsäpalot, Brigitten mukaan noin 35 kilometriä torstain majapaikastani. Brigitte kertoi asuneensa alueella 25 vuotta ja sinä aikana ilmasto on muuttunut huomattavasti kuumemmaksi ja kuivemmaksi.
Metsäpalot eivät toki ole alueella uusi ilmiö. Näin matkalla muistomerkin, joka oli pystytetty kesällä 1949 metsäpalojen sammutustöissä kuolleiden palomiesten muistolle. Heitä oli 82. Kovassa tuulessa kuivassa metsässä etenevä tuli voi olla arvaamattoman vaarallinen.
Aidatut elämät, haukutut kulkijat
Ensimmäiset pari viikkoa Ranskassa poljin pääasiassa laajoilla lakeuksilla. Niiden laajuutta lisäsi se, että yksittäisiä maalaistaloja ei ollut missään. Maanviljelijät asuvat kylissä, joissa talot ovat tiivisti kiinni toisissaan. Kiinni ne ovat myös siinä mielessä, että taloja ympäröivät korkeat aidat, joilla pihapiiri suljetaan. Vain, jos portti sattui jossakin olemaan auki, saattoi nähdä sisään pihalle, jossa myös karjasuojat ja muut rakennukset sijaitsevat.
Ehkä tuon rakentamisperinteen seurausta on, että ranskalainen näyttää aina rakentavan aidan talonsa ympärille. Mitä korkeampi, sen parempi. Uusissakin taloissa näkee perinteen mukaisia korkeita rapattuja aitoja sekä toinen toistaan komeampia rautaportteja. Myös kaupunkien puistot ympäröidään korkeilla aidoilla ja niiden portit suljetaan yöksi.
Missään en myöskään muista tulleeni niin paljon haukutuksi kuin Ranskassa. Usein näet aidan takana luuraa koira, joka pyöräilijän huomatessaan ilmoittaa olemassaolostaan kovalla haukunnalla ja hyppimällä porttia vasten sekä juoksemalla aidan viertä. Eihän haukku haavaa tee, mutta muutamankin kerran on sydän lyönyt tyhjää tai sitten ylimääräistä, kun yhtäkkiä vierestä alkaa kovaääninen haukunta.
Myös viimeisen leposijansa ranskalainen saa tarkasti aidatulta alueelta. Hautausmaat ovat neliöitä, jotka ympäröidään korkeilla rapatuilla aidoilla.
Atlantin rannalle
Perjantain etappini oli viimeistä kymmentä kilometriä lukuun ottamatta samaa kuivatulle suolle istutettua metsää viivasuorine teineen kuin torstainakin. Aamulla lähtiessäni minulle selvisi miksi kaupunki, jossa olin yöpynyt, on olemassa. Sen laidalla oli valtavan kokoinen kartonkitehdas. Ymmärrykseni mukaan kaikissa alueella ohittamissani pienissä kaupungeissa on jokin puunjalostukseen liittyvä tehdas. Kaupungit olivat viihtyisän ja vauraan oloisia, mutta varmaankin haavoittuvaisia, koska olemassaolo perustuu yhteen tehtaaseen. Tästä riskistähän on Suomessakin paljon kokemusta viime vuosikymmeniltä.
Tuota kartonkitehdasta vastapäätä oli uudehko suuri urheiluareena. Sen seinässä oli suuri musta härän kuva, samanlainen kuin Espanjassa usein näkee. Areena oli härkätaisteluareena, minkä varmistin parilta kadulla kulkevalta paikalliselta. Kulttuuriset rajat ovat aina liukuvia, joten tätä espanjalaisena pitämääni lajia harrastetaan näköjään myös eteläisessä Ranskassa.
Lauantaiaamuna majapaikkani Surf Housen isäntä Vincent katsoi aamupalaa meille laittaessaan ulos keittiön ikkunasta ja huokaisi: ”Syksy on täällä”. Huokaisuun sisältyi Vincentillä kai myös vähän helpotusta. Olin tämän rastatukkaisen majatalonpitäjän kauden viimeinen vieras. Hän vuokraa omakotitalonsa kahta makuuhuonetta matkailijoille huhtikuulta syyskuun lopulle ja on tuolloin kiinni työssä seitsemänä päivänä viikossa. Syyskuun lopun hän kertoi sukuloivansa ja siirtyvänsä sitten loka-marraskuuksi Afrikan puolelle surffaamaan. Talvikuukaudet hän tienaa hissimiehenä Ranskan Alpeilla ja palaa taas keväällä majatalon pitoon.
Vincentin majatalo ei ollut aivan meren rannalla, vaan kymmenen kilometriä sisämaassa. Sieltä kuitenkin alkoi turismivyöhyke, jonka keskiössä on juuri surffaaminen. Kun ajoin lauantaina yli 60 kilometriä rannikon tuntumassa kohti Biarritzia, näin useita leirintäalueita, joilla oli surffilautoja telttojen kupeessa sekä hotelleja, joiden läheisyydessä oli surffaamiseen liittyviä erilaisia palveluita.
Surffaamista oli minun polkemisenikin lauantaina. Alueella ei ollut satanut kuukausiin, mutta nyt Esteri todella avasi ehtoisan ahterinsa. Jossain vaiheessa tajusin, että varusteista huolimatta kaatosateessa kastuu. Paras tapa pitää itsensä lämpimänä tuossa tilanteessa on pysyä liikkeellä. Niinpä poljin koko 64 kilometrin etapin yhdellä istumalla paria puskapoikkeamaa lukuun ottamatta. Perillä olin lämmin, mutta likomärkä. Onneksi Ortliebin pyörälaukut pitivät, minkä lupaavat ja kaikki niihin pakatut varusteeni olivat kuivia.
Olin haaveillut kolmen päivän rantalomasta Biarritzissa. Sääennuste näyttää nyt sadetta koko alkavaksi viikoksi. Kun ennen tätä olen käytännössä kylpenyt auringossa kuusi viikkoa, niin ei ole syytä eikä varaa valittaa.
Jaksaa jaksaa – jaksaako?
Ennen matkaani jännitin aika paljon sitä, kuinka kroppa jaksaa tällaisen pitkän matkan. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin fysiikka on tätä reissua kestänyt. Olenkin pohtinut, että evoluution näkökulmasta elän nyt normaalia ihmisen elämää. Meillä on keräilijämetsästäjän fysiikka geeneissämme, joten liikkeellä olo ulkona raittiissa ilmassa on mitä luonnollisin olotila.
Etukäteen arveluttivat myös mahdolliset hiertymät, joita ei kuitenkaan ole yhtään ollut. Niitä olen pyrkinyt aktiivisesti ehkäisemäänkin laittamalla ahteriin aamuisin vaipparasvaa ja iltaisin Bepanthenia. Oleellinen seikka hiertymiin liittyen ovat myös hyvälaatuiset pehmustetut pyöräilyshortsit. Ja tietenkin se perussääntö, että pyöräilyhousujen kanssa ei käytetä alushousuja, sillä niiden saumat aiheuttavat hiertymiä.
Jalkojen kanssa ei myöskään ole ollut ongelmia. Toki niissä tuntuu väsymystä, mutta mitään kiputiloja ei ole ollut, vain joitakin yöllisiä suonenvetoja. Osaltaan tähän vaikuttanee se, että jumppaan aika huolellisesti aamuin illoin. Se on oleellista myös hartioiden ja niskan kannalta, jotka ajoasennon vuoksi joutuvat myös koville. Alkumatkasta kärsin jonkin verran hartiavaivoista, mutta nekin ovat jo aikaa sitten helpottaneet.
Mentaalipuolella auttaa se, että jokainen päivä on uusi seikkailu. Ja kun illalla pääsee majapaikkaan, on sen verran väsynyttä poikaa, että rutiinit – jumppa, suihku, syöminen, soitto kotiin ja nukkumaanmeno – kannattelevat paitsi miestä myös mieltä. Unten mailla olen yleensä kymmeneen mennessä. Uni on maittanut.
Etukäteen ajattelin, että juuri kulunut viikko olisi mielen kannalta se haasteellisin. Tämä siksi, että yleensä erilaisissa projekteissa puolivälin jälkeen tulee jonkinlainen alavire ennen loppunousua. Tiettyä matkaväsymystä tunnistinkin viime viikolla. Osin siihen vaikutti se, että sain edellisenä sunnuntaina jonkinlaisen vatsapöpön, joka vaivasi alkuviikosta. Puhtain housuin siitä selvittiin, mutta toki polkeminen puolikuntoisena oli tavallista rankempaa ja veti pari kertaa mieltä matalaksi ja koti-ikävän pintaan.
Nyt vatsavaivat on onneksi voitettu. Biarritzissa vain lepäilen ja kerään voimia matkani loppunousuun. Se on sitä myös konkreettisesti, sillä keskiviikkona alkaa polkeminen yli Pyreneiden. Miten se onnistui? Siitä ensi kerralla.
Teksti ja kuvat Mauri Vihko
———————-
Voit seurata matkani edistymistä viikoittain tällä alustalla ilmestyvästä blogistani. Samalla tänne linkittyy tarinoita ilmastonmuutoksesta ja siitä, mitä itse kukin voi omalla kohdallaan tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tähän minun matkaani liittyen voit olla mukana istuttamassa metsää Tansaniaan tekemällä lahjoituksen, johon ohjeet ovat ohessa.
Auta istuttamaan puita – Lahjoita tästäKlikkaa lisätietoa oheisesta kuvasta (kuvaesitys etenee nuolinäppäimin):
Lue lisää:
Kaikki Maurin blogit
”Nyt he rakastavat puita” – Mwanamina Jumanne näki asenteiden muuttuvan Tansaniassa
#MauriPolkee
