Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kuva: Viivi Puustinen

(in English below)

Tule jakamaan muutama päivä yhdessä muiden nuorten kanssa maailman parhaassa paikassa eli Kummussa! Kevätleirin teema on tällä kertaa Salaisuus, ja juuri sinut on kutsuttu mukaan! Leirillä syömme hyvin, laulamme ja soitamme, opimme uutta, vietämme aikaa yhdessä ja hiljennymme Riihiksessä. Saamme myös rautaista raamattuopetusta teeman parissa. Iltaisin nautimme mitä mainioimmasta ohjelmasta, jota tulevan kesän isoset järjestävät!

Kenelle?

Sinulle, joka olet 15-19-vuotias ja jota Lähetysseuran nuorten meininki kiinnostaa! Olet tervetullut, vaikka et olisi koskaan aikaisemmin osallistunut leireillemme.

Lauantaina 4.5. järjestetään lisäksi kesän ripareiden suunnittelupäivä, johon kutsumme erityisesti seuraavan kesän isoset sekä työntekijät.

Missä ja monelta?

Leiri pidetään 3.-5.5.2024 Päiväkummussa. Paikalle saa tulla pe klo 17.00 alkaen ja leiri päättyy su klo 13.30 mennessä.

Saapuminen ja poistuminen

Leirille saapumiseen ja poistumiseen suositellaan kimppakyytejä, mutta myös julkisilla kulkeminen on mahdollista. Oriveden juna-asemalta Päiväkumpuun ja takaisin on järjestetty yhteinen kuljetus junalla saapuville. Yhteiskyytitarpeet tulee ilmoittaa leiri-ilmoittautumisen yhteydessä. Päiväkummun lähelle pääsee myös Tampereen ja Jyväskylän suunnasta bussilla. Eräslahden pysäkiltä on alle kilometrin kävelymatka kurssikeskukseen.

Perjantaina bussikyyti lähtee Oriveden asemalta n. klo 17.40. Saavuthan siis ennen sitä asemalle.

Sunnuntaina bussikyyti lähtee Päiväkummusta klo 13.45. Oriveden asemalla ollaan n. 14.10

Yhteiskyydin hinta on 10 e/suunta.

Mitä maksaa?

Leiri maksaa 90 euroa, tulevan kesän isosilta 45 e (koska he työskentelevät lauantain). Maksu suoritetaan paikan päällä käteisellä tai kortilla. Electron kelpaa! Hinta pitää sisällään ohjelman, majoittumisen ja ruoan.

Etukäteen tilattava yhteiskuljetus on 10 e/suunta.

Keitä tapaat leirillä?

Leiriohjelmaa on toteuttamassa ainakin Miina Kurjenmiekka, lähetystyön asiantuntija Mikko Pyhtilä, Lasten ja nuorten keskuksen Kaisa Kahra, kesätyöntekijöitämme sekä upea jengi parlislaisia. Jos sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä Miinaan (puh. 044 901 9958, etunimi.sukunimi@suomenlahetysseura.fi).

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan 20.4. mennessä täyttämällä lomake, joka löytyykin kätevästi juuri tästä alta, jahuu!

*

Come and spend a few days with us in beautiful Päiväkumpu! Theme of our camp is The Secret, and we will be singing, enjoying good food, praying, playing, learning new things about The Bible and participating in the mass on Saturday evening. The evening gatherings will be organized by the biggies of summer 2024.

Who can participate?

If you are 15-19 years old, you are warmly welcome! On Saturday 4.5. we will also have the planning and preparation day for the confirmation camps of summer 2024 for the leaders and biggies.

Where and when?

The camp will be held at Päiväkumpu, 3.-5.5.2024. You can arrive at 5 pm on Friday, and the camp will end on Sunday at 1.30 pm.

Arriving and leaving

We warmly recommend arriving together with a shared car, but it is also possible to come by public transportation. We will also arrange a shared transport from Orivesi train station to Päiväkumpu on Friday and back on Sunday. If you wish to reserve a place on that transport, you’ll need to choose that option in the applivation form.

The transport will leave from the train station on Friday at 5.40 pm, and from Päiväkumpu on Sunday at 1.45 pm.

The cost of shared transport will be 10 e/direction.

How much does this cost?

The camp fee is 90 euros, and 45 euros for the biggies of summer 2024 (because they are working on Saturday). The fee will be paid at Päiväkumpu, and you can pay either by cash or by card. The fee will cover everything from the food to sauna and programme.

Who are the leaders?

You’ll meet at least Miina Kurjenmiekka (the youth work specialist of FELM), Mikko Pyhtilä, Kaisa Kahra (the youth work specialist in Lasten ja nuorten keskus), our summer workers and of course other youth. If you have any questions, don’t hesitate to contact Miina (tel/WhatsApp. 044 901 9958, email miina.kurjenmiekka@suomenlahetysseura.fi).

Registration

Fill up the form below at latest at April 20th.

Kevätleiri 2024

    Kyydin hinta on 10 e/suunta. / The cost is 10 e/direction.
  • Esim. poikkeavat saapumisajat, mukaan otettava soitin... / Do you have a musical instrument you'll bring with you, are you arriving late / leaving early etc...
  • Huoltajan tiedot / Information of the guardian

    Mikäli olet alle 18-vuotias, tarvitsemme myös huoltajan tiedot. / If you are under 18, we will need this info too.