Kansalaisjärjestö Finnwatchin 9. kesäkuuta julkaistu selvitys pureutuu päästökompensaatiopalveluihin ja niihin liittyviin ongelmiin. Tarkastelussa on mukana myös Lähetysseuran päästökompensaatiopalvelu. Lähetysseuran kehitystalouden asiantuntija Niko Humalisto kommentoi selvityksen sisältöä ja vastaa siitä nouseviin kysymyksiin.
Mitä hyvää Finnwatchin selvityksessä on?
”Selvitys on ensimmäinen laatuaan tarkastellessaan kompensaatiopalvelujen tarjoajia kokonaisuutena, mikä on jo itsessään arvokas empiirinen kartoitus. Kompensaatioita tuotetaan hyvin erilaisin tavoin, eri puolilla maailmaa ja erilaisten toimijoiden hankkeissa. Monimuotoisten kompensaatiopalveluiden vertailu vaatii jämäkän ja selkeästi tulkittavan metodisen arviointikehyksen, minkä Finnwatch on onnistunut tuottamaan, koska se pystyy esittämään eroja toimijoiden välillä. Lisäksi kehitetty metodologia on läpinäkyvä. Sen keskeisin johtopäätös säätelyn tarpeesta on hyvin perusteltu.”
Millaisia rajoituksia selvityksessä on?
”Koska metodologia on ‘yksi koko kaikille’ -tyyppinen, se on karkea ja sopii paremmin yhdenlaisten toimijoiden arviointiin kuin toisten. Ongelmallista kehitysjärjestöille on, että raportti arvioi hankkeiden kestävyyttä tiukasti pelkästä kompensaationäkökulmasta, kun taas me pyrimme yhteisömetsityshankkeillamme tuottamaan monimuotoisia kehitysvaikutuksia.
Esimerkiksi Finnwatchin selvityksessä todetaan, että hanke on lisäinen varmimmin silloin, kun hankkeen toteutukselle ei ole muuta perustetta kuin saavutettava ilmastovaikutus. Työmme luonteen vuoksi tämän kaltainen painotus olisi vastuuton, koska tarkoituksemme on edistää myös muita kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteita.
Tutkimuksessa vastuullisuuden arviointi nojaa voimakkaasti kansainvälisiin sertifiointeihin, mikä aiheuttaa kaksi ongelmaa. Ensiksi, vaikka sertifiointi luo lähtökohtaisesti luotettavuutta, kaikki hankkeet eivät ole sertifioitavissa. Kymmenientuhansien eurojen yhteisökehitys- ja hiilinieluhankkeissa ei ole mielekästä maksaa sertifioitujen päästövähennysten tuottamisesta satojatuhansia euroja ulkopuolisille konsulteille. Lisäksi metsityshankkeiden koon nopea kasvattaminen tai niiden hiilen sidonnan maksimoiminen esimerkiksi suosimalla nopeasti kasvavia puulajeja lisäävät niiden sosiaalisia ja ympäristöriskejä.
Toiseksi, sertifioinnit siirtävät vastuun hankkeiden kestävyyden todentamisesta länsimaiden asiantuntijoille, mikä ei ole kestävää vaan jatkumoa ylhäältä alas johdetuille kehitysinterventioille. Sertifioinnissa hankkeet suunnitellaan sertifiointikelpoiseksi, kun taas kestävät yhteisömetsityshankkeet suunnitellaan tuottamaan kehitysvaikutuksia haavoittuville yhteisöille. Ristiriita syntyy, kun Finnwatchin metodologia ei tunnista esimerkiksi kehitysyhteistyössä arvostettuja suoria kontakteja, yhteistyötä paikallisviranomaisten kanssa, läpinäkyvää tulosraportointia ja paikallista omistajuutta kestäväksi vaihtoehdoksi luonnon monimuotoisuuden tai ihmisoikeuksien turvaamisessa.
Raportti olisi hyötynyt tutkimuskirjallisuudessa laajasti käsitellystä kriittisestä keskustelusta sertifikaatteihin liittyvästä asiantuntijavallasta. Luonteva jatkotutkimuksen mahdollisuus on räätälöidä arviointimetodologiaa kehityshankkeisiin perustuvaan kompensaatiotoimintaan.”
Miksi Lähetysseuralla ei ole sertifiointia ja miten huolehdimme valvonnasta ja läpinäkyvyydestä?
”Lähetysseuran hankkeiden pienimuotoisuuden vuoksi ei ole järkevää maksaa satojatuhansia euroja sertifikaateista. Tämä kasvattaisi hankkeiden hallinnolliset kustannukset sietämättömälle tasolle. Keskitymme siihen, että hankkeet luovat tehokkaasti kehitysvaikutuksia köyhille ja syrjityille ihmisille.
Käyttämämme hiilensidonnan arviointimetodologia perustuu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n parhaisiin käytäntöihin, ja sen on luonut ulkopuolinen konsultti. Ulkopuolisen sertifioijan sijaan meidän mallissamme metsien kasvun kehitystä seuraavat paikallisviranomaiset, järjestökumppanit ja paikalliset yhteisömetsityshankkeista hyötyvät ihmiset. Kyse on suorista kontakteista hankealueille, minkä olemme katsoneet luotettavaksi, osallistavaksi ja taloudellisesti kestäväksi tavaksi todentaa vuosittain sitoutuvaa hiiltä. Hankkeita monitoroidaan lisäksi samoin kuin mitä tahansa kehityshanketta.
Vaikka ymmärrämme tarpeen kehittää päästökompensaatiomarkkinoita sertifiointien kautta, on tärkeää, että kompensaatiopalvelujen tarjonnassa tunnistetaan myös ruohonjuuritason kehitysyhteistyöstä saadut opit kestävyydestä ja vastuullisuudesta.”
Miten Lähetysseura huolehtii päästökompensaatiohankkeiden ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista?
”Työmme on ihmisoikeusperustaista. Se tarkoittaa käytännössä, että työllämme tuemme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Metsityshankkeet ovat lähtökohtaisesti yhteisökehityshankkeita, joilla pyritään turvaamaan hyödynsaajien ihmisarvoinen elämä luomalla uusia elinkeinomahdollisuuksia, parantamalla esimerkiksi maankäytön suunnittelua tai kasvattamalla yhteisöjen käytännön metsätaitoja.
Luonnon monimuotoisuus hyötyy hankkeistamme, koska metsitystä tehdään alueilla, jotka kärsivät metsäkadosta. Istutetut lajit ovat pääsääntöisesti paikallisia lajeja tai ne tukevat yhteisöjen elinkeinoja, kuten mango- tai tamarindipuut.”
Lähetysseura on Finnwatchin jäsenjärjestö.
