Edessäni avautuu pitkä riippusilta yli turkoosina kuohuavan joen. Pitkän sillan päässä häämöttää pieni nepalilaiskylä kauniine kivitaloineen sekä vaivalla rakennettuja kerrostettuja peltoja. Ympäri laaksoa kohoavat jylhät kukkula- ja vuorimaisemat Kalikotin piirikunnassa Luoteis-Nepalissa.
Riippusilta hirvittää korkeanpaikan kammoista, mutta sen yli on mentävä, jotta ennätämme paikallisen peruskoulun aamunavaukseen.
Kävelemme tuulessa keikkuvan sillan yli, sitten läpi pienen kylän ja sen lämpimästi tervehtivien asukkaiden ja lopuksi kipuamme jyrkkiä portaita kohti kukkulaa, jossa koulu sijaitsee. Ei mikään helpoin koulumatka. Tänne osa koululaisista tekee päivittäin jopa tunnin kestävän kävelymatkan.
Ehdimme ajoissa perille. Sinisiin koulupukuihin pukeutuneet oppilaat pikkuruisista ekaluokkalaisista yläkoululaisiin ovat järjestäytyneet hiekasta pöllyävälle pihalle suoriin riveihin. Alkaa joka-aamuinen rutiini: ensin pieni yhteinen aamujumppa, sitten lauletaan yhdessä Nepalin kansallislaulu – ja koulupäivä voi viimein alkaa.
Koulupudokkuus vähentynyt
Tämä Kalikotissa sijaitseva julkinen koulu on yksi 60 koulusta, jossa kehitetään koulujen mielenterveystyötä Suomen Lähetysseuran tuella.
Luonnonkauniista kouluympäristöstä huolimatta oppilaiden hyvinvointia tukevalle työlle on huutava tarve: erityisesti köyhien perheiden kouluikäisillä lapsilla sekä vammaisilla lapsilla on suuri riski psykososiaalisten ongelmien kehittymiselle.
Rehtori Dhira Bahadur Shahi kertoo, että tässä koulussa työtä on tehty nyt Lähetysseuran ja sen paikallisen yhteistyökumppanin Centre for Mental Health & Counselling Nepal (CMC Nepal) -järjestön kanssa kolmisen vuotta. Hän pitää työtä tärkeänä.
”Koulupudokkuus ja lasten mielenterveysongelmat ovat vähentyneet”, Shahi kertoo. Ennen koulupudokkuus oli koulussa 20–25 prosentin tasolla, kun kuluneena vuonna vain yksi oppilas on vaihtanut koulua.
Koulussa on yli 380 oppilasta ja luokkia sekä opettajia 12 kutakin. Luokkahuoneita vaatimattomassa koulussa on vain 10, ja koulutarvikkeita ja huonekalujakin uupuu.
Resurssien puutetta isompi ongelma nepalilaiskouluissa ovat perinteiset ja ankarat opetusmenetelmät, joista oppilaat ovat kärsineet Suomessakin vielä joitakin vuosikymmeniä takaperin.
”Ennen hanketta oppilaat tulivat peloissaan kouluun. Koulukuraattorin apua ei ollut saatavilla, opettajat rankaisivat fyysisesti oppilaita eivätkä kuunnelleet näiden tunteita”, rehtori kertaa.
Ennen kurinpitoa, nyt kannustusta
16-vuotiaan Rekhan perheeseen kuuluvat vanhemmat, isovanhemmat sekä kaksi sisarusta. Poliisina työskentelevä isä asuu kaukana, ja pientä paikallispuotia pitävä äitikin on usein poissa kotoa. Elämä on Rekhan mukaan maaseudulla vaikeaa, kun kaikki on pitkien kävelymatkojen päässä, eikä julkista liikennettä ole.
”Näen kylässämme, kuinka muut vanhemmat viettävät aikaa lastensa kanssa. Minä olen vain isovanhempien ja sisarusten kanssa. Koin ennen oloni yksinäiseksi ja vihaiseksikin. En jutellut ystävieni kanssa tai ollut sosiaalinen”, Rekha sanoo.
Lähetysseuran kehitysyhteistyössä koulutetaan koulujen opettajista koulukuraattoreja, jotka antavat oppilaille yksilöllistä tukea. Rekha muistelee, kuinka kuraattori vieraili luokissa ja kertoi, että tapaamiset ovat kaikille saatavilla.
”Niinpä minäkin hakeuduin kuraattorin luokse. Opin tapaamisissa hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Musiikki auttoi myös rauhoittumisessa ja keskittymisessä.”
Rekha pystyi kertomaan koulukuraattorille kotinsa ongelmista. Aluksi hän ajatteli, ettei harjoituksista olisi hyötyä, mutta nyt hän on tullut toisiin aatoksiin. Myös luokissa tehdyt parannukset ovat muuttaneet koulunkäyntiä mieluisammaksi.
”Luokissa on lisätty ryhmätöitä. Olemme oppineet pitämään siisteyttä yllä. Luovuus ja esiintymiset ovat myös lisääntyneet. Koulustamme on tullut alueen paras”, Rekha kertoo ylpeänä, ja jatkaa: ”Ennen oli enemmän kurinpitoa, nyt koemme enemmän kannustusta.”
”Kouluun halutaan tulla”
Koulukuraattoriksi Lähetysseuran tuella koulutettu opettaja Jivan Bahadur Shahi on motivoitunut työssään, se paistaa läpi. Eikä hän epäröi puhua ongelmista, joista alueen lapset ja nuoret kärsivät.
”Äärimmäistä surua, paljon poissaoloja, syrjäytymistä ja sosiaalista eristäytymistä”, Shahi listaa.
Osaltaan näihin ongelmiin johtaa alueen köyhyys ja eristäytyneisyys, haitalliset perinteet kuten lapsiavioliitot ja kuukautissyrjintä sekä nuorten näköalattomuus. Koska syrjäseudulla töitä on vähän, lähtee valtaosa nuorista rajan yli Intiaan tai pidemmälle siirtotöihin paremman elämän toivossa.
Shahi sai 21 päivää kestäneen koulutuksen kuraattorin tehtäviin. Jos oppilaan tapaus on liian haastava tai hän tarvitsee siihen tukea, voi kuraattori aina tehdä lähetteen CMC Nepalin psykologeille.
”Koulutuksen jälkeen olen jakanut tietoa myös muille koulumme opettajille. Nyt käytämme aikaa kasvattamiseen, ja vanhemmatkin ovat ylpeitä, kun lapset saavat kannustusta. Olen iloinen, kun voin auttaa oppilaitamme.”
Tapaan vielä toisen nuoren, 16-vuotiaan Ashmitan. Hän on kärsinyt yksinäisyyden tunteista, mihin kuraattorin tapaamiset ovat tytön mukaan auttaneet. Ashmita kertoo myös, kuinka hankkeen myötä luokkahuoneisiin tuodut aktiviteetit ovat parantaneet oppilaiden hyvinvointia.
Ashmita kertoo luokkahuoneisiin tuoduista luovuustauluista, jonne oppilaat saavat ripustaa esimerkiksi piirroksia tai runoja.
”Olen huomannut, että ennen oppilaat olivat paljon koulusta poissa. Nyt kouluun halutaan tulla, ja oppimisemme taso on noussut. Minusta on kiva tulla kouluun”, Ashmita sanoo hymyillen.
*** Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. ***
Teksti: Mimosa Hedberg, viestinnän asiantuntija, Nepal
