Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko ja Suomen Lähetysseura järjestivät Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa työpajan pohtiakseen työmuotoja marginaalissa elävien ihmisten voimaannuttamiseksi ja yhdistämiseksi.
Etiopiassa Mekane Yesus -kirkko tekee työtä, joka vahvistaa aiemmin syrjittyjen tai näkymättömiksi tehtyjen ryhmien liittymistä osaksi seurakuntaa. Suomen Lähetysseura tukee Mekane Yesus -kirkon seurakuntia kouluttamaan ihmisiä kohtaamaan heitä, jotka eivät ole arvostettuja etiopialaisessa kulttuurissa. Näitä ovat esimerkiksi paimentolaiset tai likaisissa ammateissa työskentelevät, kuten savenvalajat/nahkurit. He kokevat muiden valta-aseman vahvana ja määrittelevät itsensä muiden kautta.
Seurakuntia aktivoidaan ja koulutetaan alkusysäys-hankkeen avulla. Yksi sysäys on kaksivuotinen ja sen kustannus on 1200 euroa/vuosi. Kirkon kaikissa synodeissa on tehty yhteensä 48 avausta kuuden vuoden aikana. Ideana on, että työmuodot vakiintuvat muissakin seurakunnissa, joita Mekane Yesus -kirkossa on 8 000.
Useiden ryhmien syrjäytyminen on jatkunut pitkään. Valtaväestö ei hyväksy heitä. Ryhmien jäsenet eivät ole kohdanneet edes seurakunnassa.
– Se on iso haaste, sanoo Mekane Jesus -kirkon pastori Yonas Yigezu Dibisa.
– Kirkon tulee tehdä tätä vaikuttamistoimintaa. Kirkko kouluttaa ja kurssittaa: kumpaakin ryhmää on koulutettava niin, että elämä paranee kummallakin puolella. On erittäin vaikeaa työtä saada enemmistö hyväksymään näitä vähemmistöjä.
Etiopiassa on 90 miljoonaa ihmistä ja heistä 60 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin, Etiopian ortodoksinen kirkko mukaan lukien. Muslimeja on noin 35 prosenttia väestöstä.
Pienellä starttirahalla koulutusta toisen kohtaamiseen
Kehitysyhteistyöprojektin neuvonantajana työskentelevä Kirsi Leikola ja tavoittavan työn neuvonantaja Risto Leikola ovat olleet maassa 22 vuotta.
– On erittäin tärkeää kouluttaa ja opettaa oman seurakunnan jäsenet kohtaamaan marginaalissa eläviä ihmisiä. Jokainen avaus on tärkeä ja perustuu seurakunnan omaan panokseen. Se voi olla materiaalista tai muuta työtä niin, että jopa köyhimmät yhteisöt voivat osallistua, sanoo Kirsi Leikola.
– Lähtökohtana on kuunteleminen, ja seurakunnissa ihmiset saavat itse kertoa, miten kokevat tilanteensa. Tavoitteena on omanarvontunnon vahvistaminen. Se on evankeliumin sanoman mukaista. Näemme, miten ihmiset itse löytävät elämälleen voiman! Risto Leikola sanoo.
Iiris Kivimäki, Kirkon Tiedotuskeskus ja Joanna Lindén-Montes