Betlehemin maratonille 27.3. osallistui 12-henkinen joukko Suomen Lähetysseuran juoksulähettiläitä. Matkalaiset kävivät tutustumassa myös Jerusalemissa sijaitsevaan Suomen Lähetysseuran Shalhevetjah-keskukseen. Samalla he kuulivat alueella tehtävästä thai-vierastyöläisten ja paikallisten arabikristittyjen asemasta.
Yksi juoksulähettiläistä oli pastori Jukka Helle. Jukka on ollut Suomen Lähetysseuran työntekijänä Thaimaassa 16 vuotta. Suomen Lähetysseuran thai-työn koordinaattori Tanaporn Pokhavibul, joka kertoi maatiloilla tehtävästä thai-työstä, kutsui Jukan mukaan kenttämatkalle. Jukka lupautui ja sai mukaansa maratonin jälkeiselle kokopäivämatkalle kuusi asiasta kiinnostunutta juoksijaa, jotka Jerusalemin nähtävyyksien ja hotellihuoneen mukavuuden sijaan halusivat tutustua vierastyöläisten elämään.
Tutustumiskohteena oli Netiv ha asharan tila, joka sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Jerusalemista aivan Gazan rajalla Siksi tilalle pääsee vain sotilasvartioidun portin kautta. Vartiossa ollut sotilas kyseli, millä asioilla täällä kuljetaan. Sitten hän kysyi, mistä olemme ja kun sai vastauksen että ”turisteja Suomesta”, vastasi hän suomeksi ”kiitos”. Hän oli joskus ollut Suomessa pelaamassa jääkiekkoa.
Ehtoollista ja jalkapalloa
Perillä matkalaisia odotti kymmenen thaimaalaista miestä, jotka Jukka hämmästytti sujuvalla thai-kielen taidollaan. Jukan johdolla thaimaalaiset maatilatyöläiset ja suomalaiset juoksulähettiläät viettivät yhteisen ehtoollishartauden. Jukka saarnasi palmusunnuntain tekstistä, missä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ja väkijoukko huutaa Hosianna! Thai-kielisessä raamatussa käytetään samaa tervehdyshuutoa kuin Thaimaan kuninkaan saattuetta tervehdittäessä. Jukka painotti, että Jeesus ei tullut kuninkaan vaunuilla, vaan otti vaatimattoman maatalouseläimen kantajakseen ja että Jeesukselle olemme kaikki samanarvoisia riippumatta elämäntilanteestamme.
Ehtoollisen jälkeen oli vuoro nauttia thaimaalaisesta vieraanvaraisuudesta ja matkalaiset saivat jakaa miesten valmistaman thai-aterian. Samalla heillä oli mahdollisuus kuulla thaimiesten kertomuksia ja kokemuksia.
Monelle työolot ja palkka ovat olleet suuri pettymys. Minimipalkkojakaan ei aina makseta, eivätkä työntekijät uskalla ajaa oikeuksiaan irtisanomisen pelossa. Työpäivät ovat 12-tuntisia, tähän kuuluu puolen tunnin tauko. Viikossa on yksi vapaapäivä. Asumisolot ovat ankeat, koti-ikävä vaivaa ja vähäinen vapaa-aika kuluu paljolti päihteiden parissa. Huumeet ja uhkapelit myös vievät vähäiset ansiot, eikä kotiin lähetettäväksi jää rahaa.
Gazan sota puhutti isäntiä ja vierailijoita ja surullisena he näyttivät kuvaa, jossa oli viime Gazan sodassa raketti-iskussa kuollut maatyöläinen. Rajan läheisyyden vuoksi ei maatyöläisillä ollut aikaa siirtyä suojiin ja työnantajat käskivät heidän pysyä pellolla ilmahälytyksistä huolimatta ja heittäytyä maahan varotoimenpiteenä. Mutta oli jollakin iloisiakin uutisia: yksi miehistä odotti hymyssä suin takaisin Thaimaahan paluuta. Siellä häntä odottavat vaimo ja lapset, joita hän ole tavannut yli viiteen vuoteen.
Ennen paluutaan Jerusalemiin matkalaiset kävivät katsomassa Gazan rajamuuria ja saivat kokea myös kasvihuoneen kuumuuden työpaikkana. Matka huipentui jalkapallo-otteluun, jossa aivan varmasti kaikki voittivat!
Vierastyöläistyötä 1990-luvun lopulta
Israelissa on yli 20 000 thaimaalaista vierastyöläistä, työkausi on yleensä 53 kuukautta.
Suomen Lähetysseuran työn thaimaalaisten vierastyöläisten parissa aloittivat 1990-luvun lopulla Salli Lamponen, Tarja Säynevirta ja Liisa Alanne, jotka olivat ennen Israelia työskennelleet Thaimaassa. Thai-kristittyjen tapaamisiin osallistuu noin 15 miestä, joille kristillinen yhteys, rohkaisu ja rukoustuki on antanut uutta toivoa, uskoa elämään ja elävään Jumalaan.
Jukka Helle toimii nykyään Kuopion hiippakunnan kansainvälisen työn sihteerinä. Hän luonnehti tilaisuutta kotoisaksi, mutta myös omalla tavallaan vaikuttavaksi, koska kaksi niin erilaisista maailmoista tulevaa ihmisryhmää saivat mahdollisuuden kohdata toisensa.
Teksti ja kuvat Riitta Luume