Rakas päiväkirja on juttusarja, jossa työntekijämme Mimosa Hedberg kertoo omakohtaisia kuulumisia koronapandemian keskeltä Kathmandusta.
Kun minulta kysytään, mitä pelkään Nepalissa eniten, on vastaus selvä. Liikennettä.
Jokainen Nepalissa joskus matkustanut tietää, kuinka kaoottista liikenne täällä on. Kathmandussa ruuhkat ovat järjettömiä apinoiden, moottoripyörien ja lehmien keskellä. Vuoristojen kapeat tiet huippaavat kilometrinopeuksien ollessa tapissa.
Itse olen nähnyt vierestä vuoristotien törmäyksen verisen tuloksen. Työkaveri joutui muutama vuosi taaksepäin pelottavaan tilanteeseen, kun jarrut pettivät autosta. Eräs konkarikollega kertoi minulle tänne muuttaessani, että rukoilee aina ennen kenttämatkaa, että pääsisi turvallisesti takaisin.
Eikä suotta: Nepalin terveysministeriön mukaan vuonna 2020 Nepalin liikenteessä kuoli 2 085 ihmistä ja vakavasti loukkaantui yli 5 000. Suomessa viime vuonna liikenteessä kuoli alle kymmenesosa.
Maassa, jossa teiden onnettomuudet tappoivat viime vuonna enemmän ihmisiä kuin korona, voi kysyä: miksi ihmiset välittäisivät kulkutaudista, kun ei vaarallisen liikenteenkään anneta haitata elämää? Eikä Nepalissa hirveästi välitetäkään.
Rikkaiden valkoisten tauti?
Maa on laskeutunut uuteen normaaliin. Istun iltapäivän auringossa etelään Kathmandusta, historiallisessa Patanin kaupunginosassa. Moottoripyörät suhahtelevat ohi viereisellä ajotiellä, tööttäyksiä kuuluu lähes jatkuvasti, mutta olen jo liian tottunut alituiseen mölyyn.
Intialainen hedelmäkauppias myy kojustaan tuoreita mandariineja ja banaaneja, ihmiset kiirehtivät töistä kotiin. Aukko seinässä ajaa ravintolan virkaa – höyryävästä kattilasta myydään herkullisia momoja, nepalilaisia taikinanyyttejä, ohikulkijoille kuin virusta ei olisi koskaan ollutkaan.
Kuhisevan Kathmandun arki on lähes kuin ennen koronaa ja Euroopan koronauutisia seuratessa minua huolettaa. Liikkumisen rajoitukset ovat poistuneet. Maskipakko julkisilla paikoilla yhä on, mutta sitä noudatetaan vaihtelevasti.
Afrikassa työskentelevä kollega kertoi, että siellä koronaa pidetään ”rikkaiden valkoisten tautina”. Eihän afrikkalaisella maanviljelijällä ole varaa jäädä pelloilta kotiin flunssan takia.
Käärmeet ja salamat uhkaavat
Nepalissa viime vuonna käärmeet tappoivat 21 ihmistä, salaman iskut 82, maanvyörymät 300 ja tulvatkin 42. Itsekin muistan pelänneeni hengenvaarallisia käärmeitä Terain alankojen kenttämatkoillani ja ukonilmaa keskellä myrskyä Länsi-Nepalin esivuoristossa. Kun salamat ja maanvyörymät ovat arkea, voi näkymätön virus tuntua kaukaiselta pahalta.
Ei kulkutaudin välitön ja välillinen uhkakaan Nepalissa ole ohi. Päivittäin uusia tapauksia todetaan yhä 300–400. Pelkästään maanantaina raportoitiin 10 uutta kuolemaa.
Yksi Aasian köyhimmistä valtioista on ottanut kovan iskun etenkin turismisektorilla. Itse matkustin joulukuussa Annapurnan luonnonsuojelualueelle. Trekkaaminen Himalajalla oli melkoinen kokemus, kun retkeilypolut olivat turisteista tyhjillään. Minä arvostin rauhaa, mutta paikallisille kyseessä on taloudellinen katastrofi.
Pysäyttävästi mieleeni jäi, että monet Himalajan huiput olivat valkoisen sijasta harmaita. Siitäkin huolimatta, että joulu-tammikuu on perinteisesti Nepalin kylmintä aikaa. En päässyt kävelemään vuorilla kertaakaan lumessa. Sulavat huiput muistuttivat suurista haasteista, joita Nepalilla on edessä: valtio on maailman neljänneksi haavoittuvaisin maa ilmastonmuutoksen edessä.
Kenelläkään ei ole tietenkään varaa unohtaa koronaviruksen vaarallisuutta. Maailma odottaa rokotuksia ja koronakriisin hälventymistä. Nepalissa suurta rokoteohjelmaa ei ole näköpiirissä. Siksi nepalilaisten on vain jatkettava elämää uudessa normaalissa ja sinniteltävä kohti parempia aikoja. Tämä pieni vuoristovaltio odottaa, että turistit palaisivat ja ihmiset pystyisivät takaamaan jälleen ruoan perheelleen.
Suurempien ongelmien ratkaisu, kuten tappava liikenne ja ilmastonmuutos, siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Kuten monilla muillakin maailman köyhimmillä.
