Kirkon lattia on täynnä värikkäitä patjoja ja lakanoita. Jossain vuodevaatteen poimussa näyttää nukkuvan pieni lapsi sikeästi tutti suussa. Ukrainalaisen Hmelnytskyin kirkkosali on seinästä seinään patjojen, täkkien ja tyynyjen valtaama, kertoi Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Pekka Mykkänen jutussaan Ukrainan sodan alkupäivinä.
Hmelnytskyissä pyhäkoulutilat muutettiin salamana lasten yöpymispaikaksi, kahvio pesulaksi ja vessatiloihin rakennettiin suihku. Kirkon keittiössä vapaaehtoiset tekivät voileipiä ja borssikeittoa tulijoille.
Kirkolle voisi tuskin ajatella parempaa tehtävää kuin pitää ovensa auki hädän hetkellä, tarjota konkreettista apua ja rauhoittavaa turvaa henkensä kaupalla pakeneville ihmisille. Ei ole sattumaa, että Lähetysseuran kautta lahjoittaneiden tuki pakolaisille kanavoidaan nimenomaan kirkkojen kautta Ukrainassa ja sen naapurimaissa.
Kirkko on tehty kovia aikoja varten. Kriisissä ihmiset hakeutuvat kirkkoon ja papeilla on töitä. Surussa tarvitaan lohdutusta, vaikeuksissa apua, selittämättömän pahuuden äärellä jotain ihmistä suurempaa. Suomessakin seurakunnissa on lähdetty auttamaan ukrainalaisia pakolaisia monin tavoin ja lievitetty myös suomalaisten ahdistusta esimerkiksi avaamalla sitä varten erityisiä kriisipuhelimia.
Kun ihmistä kohtaa onnettomuus ja murhe, hän on usein lähempänä Jumalaa kuin hyvinä aikoina ja vankkoina omavoimaisuuden päivinä. Viime ajat ovatkin saaneet ihmiset tarvitsemaan kirkkoa ja hengellistä turvaa enemmän kuin pitkiin aikoihin, kun länsimaissakin tunnutaan elävän pitkästä aikaa kriisistä toiseen.
Jo koronan alkuaikoina Raamattujen myyntiluvut maailmalla ampaisivat monissa maissa kasvuun ja Raamattu-sovellusten lataaminen puhelimiin kiihtyi. Tutkimuskeskus Pew Reseach Centerin mukaan kolme kymmenestä amerikkalaisesta kertoo uskonsa vahvistuneen korona-aikana. Koronan ensimmäisenä vuonna kirkosta eroaminen hidastui Suomessakin.
Monessa kehittyvässä maassa kriisistä toiseen eläminen, epävarmuuden sietäminen, kuolema, sairaudet ja konfliktit ovat arkea – ja siinä lienee suuri syy sille, miksi uskonto on luontevampi osa elämää siellä kuin meillä. Yhteiskunnan turvaverkon puuttuessa pelastusköysi on heitettävä korkeammalle.
Kriisien keskellä tapahtuu myös paljon hyvää. Samaan aikaan kun pahan valta kasvaa, vahvistuu myös hyvä – ja erottuu pimeyden keskeltä kirkkaammin kuin pitkään aikaan.
Tuntemattomalle tulijalle keskellä kaupunkia kohoava kirkon torni ja sen päältä korkeammalle kurottava risti ovat merkki siitä, että täältä löytyy suojaa ja turvaa niin sielulle kuin ruumiillekin. Pidetään ovet auki.
Laura Häkli, Suomen Lähetysseuran viestintäjohtaja
Blogi on julkaistu kolumnina Lähetyssanomissa 4/2022
Tilaa Lähetyssanomat
