Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Adventtikolehti kehitysmaiden lasten aseman parantamiseen

Kehitysmaissa erityisopetusta on saatavilla vähän
Kehitysmaissa erityisopetusta on saatavilla vähän

Adventtisunnuntaina 1.12. luterilaisissa jumalanpalveluksissa kerätään kolehti kehitysmaiden lasten aseman parantamiseen Suomen Lähetysseura kautta. Ensimmäinen adventtisunnuntai aloittaa uuden kirkkovuoden ja valmistautumisen jouluun.

Kehitysmaiden lapset, erityisesti vammaiset lapset, ovat teemana tänä vuonna myös Lähetysseuran joulukeräyksessä ja Kauneimmissa Joululauluissa. Vammaiset lapset ovat yksi maailman haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Tänä vuonna kansainvälinen aids-päivä jää 1. adventin jalkoihin, mutta unohtaa ei sovi myöskään aidsin takia orpoutuneita lapsia.

Kuurot kaksospojat

Esimerkiksi Nepalissa Lähetysseura tukee lähes 400 näkö-, kuulo- ja liikuntavammaisen lapsen ja nuoren koulunkäyntiä sekä tekee muuta työtä lasten elinolosuhteiden ja aseman parantamiseksi. Nämä 400 vammaista lasta ovat kotoisin eri puolilta Nepalia ja opiskelevat lähes sadassa eri koulussa.

Kuurot kaksospojat Ram ja Laxman opiskelevat Dhadingin kuurojenkoulussa.

”Ilman koulutusta kuuroja kohdellaan eläiminä”, kertoo 7-vuotiaiden poikien äiti Binda Shrestha. Kaksospojat ovat hänen seitsenlapsisen perheensä kuopuksia.

Ram ja Laxman ovat vasta aloittaneet koulussa, eikä viittomakieli vielä suju. Äiti tuo ja hakee joka päivä pojat kävellen koulusta, mikä vie yli neljä tuntia päivässä. Perheellä ei ole omaa maata, isä tekee töitä päiväpalkalla.

Monet kehitysmaiden kuurot joutuvat elämään kokonaan ilman omaa kieltä, sillä viittomakieltä opettavia kouluja on vähän. Moni kuuro ei tiedä, että hänellä on nimi; hänellä ei ole identiteettiä eikä paikkaa yhteisössä.

”Tietämättömyys on paha asia”, Binda-äiti toteaa. ”Mekään emme tienneet mistään mahdollisuuksista hakea apua, ennen kuin Forward Looking-järjestön työntekijä tuli kotiimme kertomaan.” Forward Looking on yksi Suomen Lähetysseuran kumppanijärjestöistä Nepalissa.

……….

Kolehdin voi antaa myös tekstiviestillä:
Tekstaa LAHJA5 (veloittaa 5 euroa) tai LAHJA10 (veloittaa 10 euria) numeroon 16155.