Njomben kuurojenkoulu on Tansanian evankelisluterilaisen kirkon ja valtion yhteisyritys. Opettajat ovat valtion palkkaamia, muut työntekijät kirkon. Koulu on perustettu 1990-luvun puolivälissä ja Suomen Lähetysseura, Kuurojen Lähetys ja ulkoasiainministeriö ovat olleet tukemassa ja kehittämässä koulua. Koulu on sisäoppilaitos ja siellä on tällä hetkellä runsas 200 oppilasta.
Njomben kuurojen koulu on maan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa koulu, jossa viittomakieli on otettu oppiaineeksi viikoittaiseen työjärjestykseen. Tämä ja kuurojen työntekijöiden palkkaus ovat suomalaisesta avusta riippuvaisia. Valtio ei palkkaa viittomakielen opettajia, koska se ei ole opetussuunnitelman mukaista opetusta, ja kirkolla ei ole siihen varaa.
Koulun johtajana toimii pastori Alphonse Ngavatula.
”Työ on tärkeää ja minulle mieluista. Sen kautta voin osaltani toteuttaa Jumalan rakkautta käytännössä. Minun tehtäväni on ajaa kuurojen asioita ja kertoa, että Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jumala on myös kuuroja varten”, Ngavatula sanoo.
Kuurojen koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa elämässä on paljon haasteita Tansaniassa. Eri vammaisryhmät, heidän oikeutensa ja mahdollisuutensa, sivuutetaan käytännössä helposti. Esimerkiksi kuuroille on liian vähän koulutuspaikkoja, joissa heidän erityistarpeensa huomioitaisiin. Njomben kuurojen kouluunkin olisi joka vuosi tulossa enemmän oppilaita kuin on mahdollista ottaa.
”Toisaalta on hyvä asia, että yhä useammat kuurojen lasten vanhemmat haluavat lastensa käyvän koulua kuuroudesta huolimatta.”
Ala-asteella lukuvuosi maksaa runsas 40 euroa. Viidennes oppilaista ei kykene maksamaan sitä itse. He saavat tukea kirkolta ja Kuurojen Lähetykseltä.
Ammattikoulutusta tarvitaan myös
Ngavatulan mielestä olisi tärkeä panostaa kuurojen ammatilliseen koulutukseen. Käytännön ammattikoulutuksen ja taitojen kautta kuurot voivat itse turvata oman toimeentulonsa opiskelun jälkeen. Yläaste on tällä hetkellä hyvä ratkaisu niille, joilla on mahdollisuus ja kykyjä jatkaa opintojaan kuulevien maailmassa. Mutta jos yläasteen opinnot ovat liian vaikeita eikä opiskelu suju, mitä tapahtuu, kun on aika palata kotiin opintojen jälkeen?
”Ei ole hyvä, että kuurot jäävät kotiin vanhempien tai sisarusten huolehdittaviksi. Niinpä tulevaisuudessa Njombessakin toivottavasti voidaan panostaa ammatilliseen koulutukseen”, Ngavatula toivoo.
Yhteistyössä kirkon ja valtionkin välillä on omat ongelmansa. Kaikki opettajat ovat valtion palkkaamia ja valtio määrää työpaikat opettajille. Niinpä jotkut opettajista eivät ole motivoituneita työhön erityiskoulussa.
Viittomakieli vielä kehittymätöntä
Myös viittomakielen vahvistaminen ja kehittäminen on tärkeää. Oppilaat opiskelevat valtion yleisen opintosuunnitelman mukaan, eikä aikaa, eikä opettajaakaan viittomakielen opettamiseen ole ollut muuta kuin ensimmäisillä luokilla. Lisäksi tunneilla ei käytetä varsinaista viittomakieltä vaan tukiviitottua swahilia, eli puhetta ja muutamia viittomia. Tansanialainen viittomakieli yleensäkin tarvitsee vielä paljon kehittämistä, monille asioille ja käsitteille ei ole olemassa viittomia.
Vasta viimevuonna jokaiselle luokalle saatiin yksi oppitunti viikossa viittomakieltä – ja myös opettajille. Koulu sai myös ensimmäisen viittomakielisen työntekijän, 6-vuotiaana kuuroutuneen Charles Shitindin, joka tansanialaisen viittomakielen lisäksi osaa hyvin sekä swahilia että englantia. Tänä vuonna opetustyössä aloitti myös toinen kuuro, opettaja Magreth Tozary.
Elina Tikkanen
Kirjoittaja toimi miehensä kanssa opettajana ja kuurojen opetuksen ja viittomakielen kehittäjänä Njombessa 2011–2013.
Lue Njomben kuurojenkoulussa opiskelevan Sofian tarina.
Tänä jouluna Suomen Lähetysseura kerää varoja kehitysmaiden vammaisten lasten auttamiseksi. Rakenna kanssamme maailma, jossa vammainen lapsi saa kasvaa tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Lue lisää www.kauneimmatjoululaulut.fi