Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Oikeutta kehitysmaiden vammaisille ihmisille – Tunnetut suomalaiset lähtivät mukaan Tasaus-kampanjaan

Tasaus-kampanjan mainos kuvattiin maineikkaassa Tavastia-klubin takahuoneessa. Kuva: Merja Nevala
Tasaus-kampanjan mainos kuvattiin maineikkaassa Tavastia-klubin takahuoneessa. Kuva: Merja Nevala

Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanjalle ovat antaneet kasvonsa tutut suomalaiset vammaiset ihmiset, kuten Pertti Kurikan nimipäivät -bändi.

Kevätpäiväntasauksena 20.3. käynnistyvällä Tasaus-kampanjalla tuetaan heikoimmassa asemassa olevia vammaisia ihmisiä kehitysmaissa. Kampanjassa kerätään nimiä kehitysministerille osoitettuun vetoomukseen, jossa vaaditaan toimenpiteitä vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumiseksi. Kampanjassa kerätyillä varoilla tuetaan Suomen Lähetysseuran ja sen paikallisten kumppaneiden kehitysyhteistyöhankkeita, joilla autetaan vammaisia ihmisiä.

-Kehitysmaissa vammaisen ihmisen elämä on todellista selviytymistaistelua. Kampanjamme avulla haluamme kertoa, että kaikilla ihmisillä, myös vammaisilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, Lähetysseuran Tasaus-kampanjakoordinaattori Merja Nevala sanoo.

Julkisuudesta tutut suomalaiset vammaiset ihmiset ovat antaneet kasvonsa Tasaus-kampanjalle. Kovasikajuttu-dokumentistakin tuttu Pertti Kurikan nimipäivät -bändi kehottaa suomalaisia auttamaan kehitysmaiden vammaisia ihmisiä Tasaus-mainoksessa, jonka voi nähdä Ylen kanavalla viikolla 12 sekä verkossa osoitteessa tasaus.fi. Mainoksen ovat ohjanneet Kovasikajutun tekijät Jukka Kärkkäinen ja J.-P. Passi.

-Fanit sanoo, että sä oot Kari selviytyjä. Mun mielestä maailmassa on kovempiakin selviytyjiä. Niitä mä ihailen, bändin laulaja Kari Aalto sanoo.

Toisenlaiset frendit -sarjasta tuttu Sanna Sepponen on mukana Tasauksen Selviytyjät-paneelikeskustelussa Maailma kylässä -festivaaleilla toukokuussa.

Työtä unohdettujen puolesta

Maailmassa on arviolta miljardi eri tavoin vammaista ihmistä, joista 800 miljoonaa asuu kehitysmaissa.  Neljä viidestä heistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Syrjäytyminen, hyväksikäyttö ja heitteillejättö ovat yleisiä ongelmia.

Tilanne on pahin köyhien perheiden vammaisten lasten kohdalla. Vain 2-3 prosenttia koko maailman vammaisista lapsista pääsee kouluun, ja suurin osa heistä ei saa tarvitsemaansa hoitoa. Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan kehitysmaissa ovat kielteisiä. Vammaisen lapsen syntyminen tai lapsen vammautuminen koetaan perheessä usein rangaistukseksi.

On hyvin yleistä, ettei vammaista lasta lähetetä koskaan kouluun vaan heitä hävetään ja piilotellaan kotona. Lähetysseuran tukeekin erityisesti vammaisten nuorten ja lasten kouluun pääsyä, sillä koulutus edistää tehokkaimmin vammaisten ihmisten tasa-arvoa.

Tasaus-kampanja on kaksivuotinen ja huipentuu aina syyspäiväntasauksen ympärille.

****

Monta tapaa auttaa

  • Allekirjoita vetoomus vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisesta Tasaus.fi -verkkosivuilla. Vetoomuksessa vaaditaan, että Suomen rahoittamassa kehitysyhteistyössä on entistä paremmin otettava huomioon vammaisten ihmisten oikeuksien edistäminen ja toteuttaminen.
  • Lahjoita tilisiirrolla tilinumeroon: FI38 8000 1400 1611 30, viesti: TASAUS2014,  verkossa osoitteessa www.tasaus.fi, soittamalla keräyspuhelimeen 0600-11310 (10,26 € / puhelu + pvm) tai lähettämällä tekstiviestin Tasaus5 (5 €) tai Tasaus10 (10 €) numeroon 16155.
 
 

Tasaus-faktaa:

  • Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen kampanja, jolla tuetaan Suomen Lähetysseuran tekemää kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa.
  • Tasaus-kampanja syntyi vuonna 1992 kevät- ja syyspäiväntasauksen innoittamana. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, mutta elämisen edellytykset eivät koskaan. Siksi tarvitaan hyvinvoinnin tasaamista.
  • Suomen Lähetysseura on evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö ja ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö.
äiti Sari Ngugi kertoo. Kuva: Laura Meriläinen-Amaumo
äiti Sari Ngugi kertoo. Kuva: Laura Meriläinen-Amaumo