Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma YouTubessa ja Facebookissa

Sunnuntaina 13.12. klo 18 on luvassa hienoa musiikkia suoraan Kauneimpien Joululaulujen syntysijoilta, Suomen Lähetysseuran Lähetyskirkosta. Antti Vuoren 11-henkisen orkesterin solistina laulaa Camilla Bäckman.
Liity mukaan laulamaan Kauneimpia Joululauluja Camilla Bäckmanin ja Antti Vuoren orkesterin kanssa. Laulujen sanat näkyvät ruudussa. Kuvat Hannes Honkanen

Sunnuntaina 13.12. kello 18 on luvassa hienoa musiikkia suoraan Kauneimpien Joululaulujen syntysijoilta, Suomen Lähetysseuran Lähetyskirkosta. Antti Vuoren 11-henkisen orkesterin solistina laulaa Camilla Bäckman, joka on viettänyt viime vuodet ulkomailla Cirque du Soleil’n solistina. Liity mukaan laulamaan Suomen Lähetysseuran Youtube-kanavalla tai Facebookissa!

Lähetyskirkon Kauneimmat Joululaulut on tuttu tapahtuma Camilla Bäckmanille entuudestaan. Hän oli mukana solistina kuusi vuotta sitten ja sitä ennen viulistina. Joululaulut ovat hänelle rakkaita jo lapsuudesta ja hän on esittänyt niitä paljon kirkossa.

– Joululauluista tulee mieleen muistot isoista sukujouluista mummolassa. On jännä, miten joka vuosi laulamme niitä samoja lauluja ja silti ne vievät aina uudestaan tosi syvälle, aikojen taakse lapsuuteen ja kauemmaksikin, Camilla kertoo.

– Tulossa on tosi kaunis tapahtuma ja ihanaa, että voimme näin tulla yhteen ja järjestää tämän kaikista rajoituksista huolimatta. Antti Vuori on huikea sovittaja ja kokoaa aina yhteen upeat muusikot.

Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma saa ensiesityksensä 13.12. klo 18 Suomen Lähetysseuran YouTube-kanavalla sekä Lähetysseuran ja Kauneimpien Joululaulujen Facebook-sivulla, missä se on katsottavissa sen jälkeen 6.1.2021 asti. Laulujen sanat ovat näkyvissä ruudussa, jotta katsojien on helppo laulaa mukana kotioloissa.

Tilaisuuden juontavat Lähetysseuran Thaimaan-työntekijä Jyrki Markkanen ja Tansanian-työntekijä Virve Rissanen.

Kauneimmat Joululaulut -orkesteri:
Antti Vuori, musiikin johto, sovitukset ja kitara
Auroora Kiiski Touizrar, viulu
Kukka Lehto, viulu
Anna Salmi, viulu

Elsa Sihvola, sello
Inna Vintturi, huilu
Heikki Pohto, klarinetti ja saksofonit
Ville Myllykoski, piano
Tuomo Huhdanpää, rummut
Pekka Nyman, perkussiot
Hannu Rantanen, basso

Maailman lapset tarvitsevat meitä. Anna lahja, joka muuttaa elämän.
kauneimmatjoululaulut.fi