Juuri ilmestyneessä kirjassa ”Kehityksen Kirous” kirjoittaja Matti Kääriäinen kyseenalaistaa kehitysavun tarpeellisuuden. Suomen Lähetysseuran vs. toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sanoo, että paras tulos saadaan osallistamalla ihmiset ruohonjuuritasolla pitkäkestoiseen työhön.
– Kehitysyhteistyö on moraalisesti oikea valinta. Meidän hyvinvointimme perustuu monista kehitysmaista tuleviin raaka-aineisiin, joista me maksamme alihintaa. Vaikka yritysmaailma on yksi kehityksen moottori, on erittäin epätodennäköistä, että liikemaailma olisi kiinnostunut tarjoamaan koulutusta, jossa puhutaan ihmisoikeuksista ja jossa esimerkiksi vammaiset ihmiset ovat mukana.
– Kehitysapuun on myös käytännön syy. Olemme kaikki järkyttyneitä siitä, miten ääri-ilmiöt ovat saaneet jalansijaa Euroopassa. Kehitysmaissa on tällä hetkellä miljardeja kouluttamattomia nuoria. Jos emme anna heille tulevaisuutta, he ovat yksi globaalin turvallisuuden suurimmista uhkakuvista. Koulutuksen ja työllistymisen kautta he ovat sen sijaan maailman tulevaisuuden vahvin resurssi. Kun annamme heille tulevaisuuden, tulos näkyy myös omassa maassamme.
Steffansson pitää Kääriäisen kysymyksiä oikeina.
-On kuitenkin kummallista, että hänen ”paljastuksensa” nostetaan esiin kuin ne olisivat jotain uutta. Näistä asioista on puhuttu monta vuotta. Toimintaa on parannettu. Esimerkiksi kansalaisjärjestöt voivat osoittaa toimivia malleja, jotka tuottavat todellista tulosta. Vastaus ei voi olla, että kehitysmaiden ongelmat eivät koske meitä. Sen sijaan kuuluu kysyä, miten voimme tehdä työmme vielä paremmin, sanoo Steffansson.
Kehitysyhteistyö on oppimista puolin ja toisin
Rolf Steffanssonin mielestä unohdetaan helposti osaaminen, jonka olemme oppineet kehitysyhteistyössä. Hän nostaa esille esimerkkejä onnistuneesta kehitysyhteistyöstä ja kertoo, miksi kehitysyhteistyö on elintärkeää.
– Kahden viime vuoden aikana olen käynyt kymmenissä maissa, joissa Lähetysseura toimii kehitysyhteistyöprojekteissa paikallisen kumppanin kanssa ja joihin Lähetysseura saa Suomen ulkoministeriön yhteistyöjärjestönä tukea.
Esimerkiksi koulutus, maaseutukylien kehitystyö ja vammaisten ihmisten oikeuksien edistäminen on tuonut todellista muutosta yksilöiden ja yhteisöjen elämään.
– Pakistanissa olemme paikallisen kumppanin kanssa rakentaneet useita kouluja, jotka mahdollistavat vähemmistöön kuluvien lasten, erityisesti tyttöjen, koulunkäynnin. Niiden vuosikymmenten aikana, jolloin tätä työtä on tehty, nämä ryhmät ovat vahvistaneet asemaansa yhteiskunnassa, heidän itseluottamuksensa on kohentunut, ja tuhansien perheiden taloudellinen tilanne on parantunut. Tällaisen työn tärkeys huomattiin, kun Malala Yousafzai sai Nobelin rauhanpalkinnon.
– Etiopiassa toimimme paikallisen kirkon kanssa maaseutukylien kehittämistyössä. Olemme olleet mukana edistämässä uusia ja kulttuuriin sopivia viljelymetodeja, parantaneet perheiden taloudellista tilannetta ja sitä kautta lasten kouluun pääsyä.
– Nepalissa kehitysyhteistyötä tehdään erityisesti vammaisten ihmisten kanssa. Näin heidän asemansa paranee, ja kun he osallistuvat kehitykseen, se hyödyttää koko yhteiskuntaa.
– Kaikessa työssä ne, joita toiminta koskee, osallistuvat suunnitteluun ja evaluointiin. Toiminnan kehittämisessä asianosaiset ja vastuuhenkilöt oppivat tuntemaan perusoikeutensa, jotka on kirjoitettu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja jonka maat, joissa toimimme, ovat allekirjoittaneet. Työ kestää pitkään, mutta näemme paikallistasolla muutoksia, jotka pitkällä tähtäimellä tuovat muutosta niihin epäkohtiin, josta Kääriäinen puhuu.
Kansalaisjärjestöt tarttuvat väärinkäytösepäilyihin
– Suomessa on satoja kansalaisjärjestöjä, jotka toimivat samalla tavalla. Järjestöt tuntevat ruohonjuuritason todellisuuden ja näkevät, miten korruptio vaikuttaa kaikkein köyhimpien elämään. Järjestöt ovat usein ensimmäisinä varoittamassa, kun näkevät väärinkäytöksiä. Mutta lääke tähän ei ole kehitysavun pois vetäminen. Vuosien varrella on syntynyt osaamista, jonka kautta tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta on pystytty parantamaan.
– Monet Kääriäisen mainitsemista esimerkeistä ovat todella järkyttäviä. Kansallisten etujen ajamista, korruptiota, nepotismia ja tehottomuutta ei voi eikä pidä puolustaa. Kuitenkin näemme että ulkoministeriö on toiminut juuri näiden ilmiöiden vähentämiseksi. Suomen valtion kehitysyhteistyö koostuu yhdeksästä eri alueesta. Rahoitus kanavoituu muun muassa monenkeskisen (YK:n ja EU:n kautta), kahdenvälisen yhteistyön ja kansalaisjärjestöjen kautta. Käsitykseni on, että Kääriäinen kirjoittaa erityisesti Suomen maa- ja aluekohtaista yhteistyötä, jossa apu usein toimitetaan yhteistyömaiden ministeriöiden kautta. Mutta myös tässä ulkoministeriömme – osittain kansalaisyhteiskunnan palautteen ansiosta – on oppinut havaitsemaan paremmin riskit ja parantamaan valvontaansa.
Lisätietoja: Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan sijainen Rolf Steffansson puh. 043 8240 649
