Skip to main content

Kolumbialainen rauhanrakentaja: ”Oma poikani antaa minulle toivoa.”

Kuva: Joanna Lindén-Montes

Kolumbialainen Andrés Alba vieraili Helsingissä toukokuun lopulla ja osallistui Lähetysseuran järjestämään, Kolumbian rauhanprosessia käsittelevään keskusteluun Maailma kylässä -festivaaleilla.

Alba on ollut pitkään mukana kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen DiPaz-rauhanverkostossa. Myös Lähetysseura on tukenut verkostoa osana Kolumbian-työtään. Nyt Alba työskentelee konsulttina Ruotsin kirkolle ja tukee sen kolumbialaisia kumppaneita.

Kolumbian sisällissota on yksi maailman pisimpään jatkuneita konflikteja. Joulukuussa 2016 hallitus ja sissiryhmä FARC solmivat rauhansopimuksen. Sopimuksessa päätettiin siirtymäajasta, jonka aikana sissit luovuttavat aseensa ja aloittavat paluun normaaliin elämään. Siirtymäaikaa pidennettiin toukokuussa, ja viimeiset sissit luovuttivat aseensa 27. kesäkuuta.

Jututin toukokuussa Albaa Kolumbian rauhanprosessin tilanteesta ja hänen kokemuksistaan rauhantyössä.

Milloin aloit työskennellä ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta? Miksi?

Opiskelin Costa Ricassa teologiaa, ja ollessani ulkomailla aloin nähdä selvemmin Kolumbian tilanteen. Palasin Kolumbiaan 2008, jolloin elettiin vaikeita aikoja. Ihmisoikeuspuolustajia uhkailtiin ja tapettiin, ja osa heistä joutui pakenemaan maasta. Se vaikutti minuun. Kolumbiassa työskentelin uskonnon ja filosofian opettajana, ja vuonna 2009 minut kutsuttiin mukaan mennoniittakirkon rauhankasvatusprojektiin. Se oli alku työskentelylleni rauhan ja kehityksen puolesta.

Minuun vaikuttivat myös niin kutsutut ”falsos positivos” -tapaukset. Kyse oli nuorista talonpojista, joita armeija surmasi ja väitti heidän olevan sissejä. He eivät kuitenkaan olleet sissejä, vaan siviilejä.

Miten Kolumbian konflikti on vaikuttanut sinun elämääsi?

Kuten monet maaseudun ihmiset, myös minun vanhempani joutuivat muuttamaan maalta kaupunkiin väkivallan ja köyhyyden vuoksi. 60–70-luvuilla maaseudulla elettiin äärimmäisessä köyhyydessä. Synnyin itse Bogotassa. Konflikti on oikeastaan vaikuttanut laadukkaan koulutuksen, terveydenhuollon ja asumisen kaltaisten perusoikeuksien toteutumiseen lähes kaikilla kolumbialaisilla.

Kolumbian konfliktia on ylläpidetty huumekaupalla. Perheemme on kärsinyt siitä, sillä pikkuveljeni on huumekaupan uhri.

Mitkä kolme asiaa antavat sinulle toivoa rauhanprosessissa?

Minulle antavat toivoa paikallisyhteisöt ja erityisesti Chocon alueen yhteisöjen naisten viisaus. Toiseksi toivoa antaa Luterilaisen Maailmanliiton, Lähetysseuran ja Ruotsin kirkon kaltaisten ekumeenisten toimijoiden tuki rauhanprosessille. Lisäksi minulle antaa toivoa poikani elämä nyt ja tulevaisuudessa.

Entä mitkä ovat mielestäsi rauhanprosessin kolme haastetta?

Yksi haaste on valtion kykenemättömyys toimeenpanna asioita. Toisena haasteena näen nykyisen talouden mallin, joka on epätasa-arvoinen ja epäoikeudenmukainen. Yrityksillä on paljon valtaa. Valtio ei säätele niitä tarpeeksi.  Tarvitaan lisää sääntelyä, ja on vaadittava ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä kansallisilta että kansainvälisiltä yrityksiltä. Kolmas haaste on, miten saamme luotua rauhankulttuuria ja muutettua ihmisten käyttäytymistä, asenteita ja arvoja, kasvatettua ihmisiä rauhaan. Siihen tarvitaan rauhanpedagogiaa, ja vapaata ja kriittistä koulutusta. On muistettava tapahtuneet asiat ja edistettävä uudenlaista käyttäytymistä. Tämä kestää sukupolvia.

Kertoisitko hieman DiPaz-verkostosta?

DiPaz aloitti toimintansa vuonna 2012 tavoitteenaan saada kirkot ja uskontopohjaiset järjestöt vuoropuheluun keskenään. Virallinen lanseeraus oli vasta vuonna 2015 kansainvälisen ekumeenisen rauhantapaamisen yhteydessä. Osallistuin itse Havannan rauhankeskusteluihin vuosina 2015–2016 neljä kertaa, sekä DiPazin että Kolumbian luterilaisen kirkon edustajana. Tapasimme sekä Farcin että hallituksen edustajia ja nostimme esiin konfliktista kärsineiden yhteisöjen suojelua sekä psykososiaalista tukea. DiPazin vaikuttamistyön mahdollistivat eri kirkkojen ja järjestöjen kontaktit ja poliittinen rohkeus.

Teksti: Minna Havunen