Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Kauneimmat Joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille

Sunita Dudhraj käy koulua Lähetysseuran tuella
Nepalissa kastijärjestelmä määrittelee edelleen nuorten mahdollisuuksia. Dhadingin alueen dalitit elättävät itsensä usein kivenhakkaajina. Sunita Dudhraj käy koulua Lähetysseuran tuella ja hänellä on mahdollisuus toisenlaiseen tulevaisuuteen. Kuva Prajwaal Maharjan

Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna jo 45. kerran. Laulu raikuu ensimmäisestä adventista 3.12. alkaen aina loppiaiseen asti – jotkut hätäiset laulavat jo ennen ensimmäistä adventtia. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden nuorten hyväksi.

Seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteistyössä järjestämien yhteislaulutilaisuuksien suosio näyttää vuosi vuodelta vain kasvavan. Arviolta miljoona suomalaista kokoontuu tuhansiin tilaisuuksiin laulamaan niitä kaikkein rakkaimpia joululauluja ja tekemään hyvää.

Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kuppiloissa, kauppakeskuksissa ja monenlaisissa muissa paikoissa. Tämän lisäksi Kauneimpia Joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa. Vihkoja lähetetään tänäkin vuonna noin 20 maahaan.

Varpunen jouluaamuna on monen suosikki

Lähetysseura on painattanut 800 000 vihkoa seurakuntia varten. Vihkosta löytyvät perinteiseen tapaan ne kaikkein rakkaimmat joululaulut, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Lisäksi mukana on myös pari uudempaa tai vähemmän tunnettua laulua.

Jokainen voi käydä Kauneimpien Joululaulujen verkkosivuilla äänestämässä omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, mitkä laulut tulevat ensi vuoden vihkoon. Äänestäneiden kesken arvotaan hemmotteluloma kahdelle hyvinvointikartano Kaisankodissa Espoossa. Viimevuoden äänestyksessä Varpunen jouluaamuna pudotti kakkossijalle edellisvuoden voittajan, Sydämeeni joulun teen -kappaleen. Kolmannen sijan vei edellisvuoden tapaan Tulkoon joulu.

Kauneimmat Joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan perinteiseen tapaan yhdessä Jouluradion kanssa. Se onkin ollut Jouluradion suosituimpia kanavia. Kauneimpia Joululauluja voi kuunnella osoitteessa jouluradio.fi

Kolehti kehitysmaiden nuorille

Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden nuorten hyväksi.

Maailmassa on enemmän nuoria kuin koskaan – 1,8 miljardia. Yhdeksän nuorta kymmenestä asuu kehitysmaissa. Koulutuksen, toimeentulon ja turvallisuuden puute voivat syrjäyttää nuoren pysyvästi. Suomen Lähetysseura tukee heikoimmassa asemassa olevia kehitysmaiden nuoria saamaan koulutuksen, ammatin ja toimeentulon. Verkkosivuilta löytyy esimerkkejä Lähetysseuran työstä nuorten hyväksi eri maissa.

Jos joululaulutilaisuuteen ei tule otettua mukaan sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin voi maksaa myös tekstiviestillä. Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen lahjoitukseen löytyvät lauluvihkon takakannesta.

Viime jouluna Kauneimmat Joululaulut keräsi kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.

www.kauneimmatjoululaulut.fi

Kauneimmat Joululaulut- vihko 2017
Kauneimmat Joululaulut -vihkoon kootaan vuosittain ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut, joita ilman joulu ei tunnu joululta.